Kun Helsingin yliopiston professorit viimeksi kokoontuivat, kukaan ei kannattanut siirtymistä autoritaariseen johtamismalliin. Silti se runnottiin läpi. Kysyn rehtorilta, miten hän kokee oman osuutensa asiassa.
Lähetin tämän viestin professorien sähköpostilistalle viime perjantaina (28.5.2016). Laitan sen nyt myös tänne ennen tänään kello 17 alkavaa professorikokousta. Keskustelu asiasta on jo ryöpsähtänyt käyntiin, mutta tässä vaiheessa nyt vain tämä kysymykseni.
Jukka Kola ja muut professorit,
Hienoa, että meillä on tulossa professorien Suuren konsistorin kokous. Ennen kokousta on hyvä pohtia kokouksen merkitystä. Siitä tuli mieleen yksi kysymys.
Yliopistolla on jonkin verran epäselvyyttä siitä, missä määrin johto ottaa muiden näkemyksiä huomioon. Siksi tässä viestissä kysyn sinulta, Jukka, miten olet toiminnassasi ottanut huomioon Suuren konsistorin viime kokouksessa 2014 selkeästi ilmaiseman tahtotilan.
Siinä kokouksessa yksikään, siis ei kukaan, läsnäolevista professoreista kannattanut yliopiston hallituksen esitystä laitosjohtajien ja dekaanien valintatavan muutoksista (raporttini kokouksesta on ilmestynyt aiemmin täällä).
Silti yliopiston hallitus runnoi sen läpi. Saimme tämän nykyisen autoritaarisen hallintomallin, jota kohtaan on laajaa tyytymättömyyttä.
Me professorit olemme perinteisesti se kaikkein konservatiivisin ryhmä yliopistolla. En usko, että mikään muukaan ryhmä, siis opiskelijat tai keskiryhmät, olisivat erityisemmin kannattaneet yliopiston johdon esitystä johtajien valinnasta.
Senkin jälkeen, kun oli tiedossa, että autoritaariseen johtamismalliin siirtyminen oli yhteisömme selkeästi vastustama asia, yliopiston johto päätti kuitenkin siirtyä siihen. Päätös oli kai hallituksen, mutta ainakin minulle on jäänyt vaikutelma, että sinä Jukka olit ainakin jollain tavalla tämän päätöksen kannalla.
Minusta oli surullista, että yhteisömme selkeästi ilmaisema tahtotila jäi merkityksettömäksi. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten koet oman toimintasi tässä asiassa. Kysyn tätä sinulta myös siksi, koska olen saanut vaikutelman, että yliopistolla aika moni ajattelee, että johto ei enää välitä yhteistön näkökulmista.
Voi olla, että vaikutelmani perustuu vääriin tulkintoihin. Toivon, että voisit osoittaa vaikutelmani vääräksi. Ehkä oletkin pyrkinyt edistämään mainitsemani kokouksen ilmaisemaa tahtoa jollain sellaisella tavalla, joka on minulta jäänyt huomaamatta.
Olisi hienoa, jos haluaisit tuoda omia näkemyksiäsi tästä asiasta esiin ennen seuraavaa kokousta. Kiitos sen koolle kutsumisesta,
Lämpimin terveisin,
Teivo