Suomenkielisiä artikkeleita

Tarkoitukseni on lähiaikoina täydentää tätä sivua. Sillä välin joitakin julkaisujani. lähinnä kirjoja, voi tarkastella vaikkapa Helsingin yliopiston sivuilta.

Linkitän kuitenkin nyt viimeaikaisista nettijulkaisuistani valtioneuvoston eduskunnalle tekemään tulevaisuusselontekoon liittyvän artikkelini Varjonyrkkeilyä talouskasvulla. Käsittelen siinä erityisesti postkeynesiläisyyttä ja kasvukriittistä degrowth-ajattelua. Se on tarkoitettu kohtalaisen selkokieliseksi.

Talouden vapauden myyttisyyttä pähkäilin tässä Helsingin Sanomien vieraskynäartikkelissani. Käsittelin siinä esimerkiksi siirtohinnoittelua, hallintarekisterejä ja muita tapoja, joilla liberaaliksi usein kuvattu talousjärjestelmä toimii suunnitelmatalouden tavoin.

Tässä ja monessa muussa artikkelissani olen käyttänyt käsitettä reaalikapitalismi. Sen ydin on tuossa Hesarin artikkelissa pelkistetty tähän kappaleeseen:

Suurta osaa oikeistosta ja vasemmistosta yhdistää se, että ne suhtautuvat kapitalismiin hieman kuin entiset stalinistit Neuvostoliittoon. Silloin keskustelu perustui marxilais-leniniläisiin opinkappaleisiin eikä reaalisosialismin valtasuhteiden tutkimukseen. Nyt kapitalismia analysoidaan vapaan markkinatalouden oletusten valossa. Reaalikapitalististen käytäntöjen tarkastelu osoittaa monet näistä oletuksista harhaanjohtaviksi.

Näin jälkikäteen luettuna retorinen viittaukseni vasemmiston ja oikeiston yhtäläisyyksiin tässä asiassa voi luoda harhaanjohtavia mielikuvia siitä, että pyrkisin jotenkin asemoitumaan tämän perinteisen kahtiajaon yläpuolelle. Tämä ei suinkaan ole pyrkimykseni.

Yksi lempikäsitteistäni on demokratian monarkisoituminen. Sen saloja olen avannut esimerkiksi tässä kolumnissani Globaali kapitalismi ja demokratian monarkisoituminen.

Toinen pitkään kehittelemäni käsite on Euroopan latinalaisamerikkalaistuminen. Sen yksi versio on tässä jo varsin vanhassa artikkelissa käsittelemäni Suomen peruanisoituminen.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s