Kirjani tuoreeltaan nostattamia mediakeskusteluja. Niitä voi jatkaa Kirjamessuilla ja muissa tulevissa tapahtumissa, joiden ennakkotietoja ohessa.
Kirjani Maailmanpoliittinen kansalliskävely tuli tovi sitten painosta. Kävelen kirjassa Helsingissä, kysellen Suomen historiasta ja tulevaisuudesta. Kolme kirjan lukua sai heti alkuun jonkin verran mediahuomiota. Parin viikon jälkeen siitä ehtikin jo tulla toinen painos.
Luvussa “Kansan edustaja” nostan esiin kansanedustaja Ozan Yanarin kohtaaman rasismin eduskunnan sisällä. Aluksi asiasta uutisoi Iltalehti otsikolla Kansanedustaja syyttää toista edustajaa rasismista eduskunnan istuntosalissa – “Kohta alkaa jihad!”. Sen jälkeen asiasta uutisoivat muutkin mediat, esimerkiksi Verkkouutiset ja Demokraatti.
Luku “Valkoisen vallan puolesta” sisältää Pataässän, Erottajan, Kolmen Kruunun ja monen muun ravintolan omistajan Jouni Lanamäen haastattelun. Siitä uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat otsikolla Jouni Lanamäki kuohutti 1990-luvulla rasismilla, vetäytyi julkisuudesta ja loi kaikessa hiljaisuudessa karaokebaarien imperiumin Helsinkiin – Nyt hän avaa suunsa 25 vuoden jälkeen. Keskustelua jatkoi esimerkiksi Pohjoismaiden suurin gaylehti QX artikkelilla Pyörittääkö homobaareja rasisti?
Luku “Erillishakaristi” sai sen sijaan huomiota Suomen rajojen ulkopuolella. Siitä kertoi tuoreeltaan Yhdysvaltojen rahoittama Radio Free Europe (Radio Svoboda), jonka venäjänkielinen juttu oli otsikoitu Lahja Kremlille. Myös Kremliä itseään lähellä oleva Sputnik News ruoti kirjaani otsikolla ‘A Token of Belonging to the West’: Why Finland Is so Fond of Its Swastikas.
Continue reading