Sain keskiviikkoiltana Twitterissä tomittaja Ari Lahdenmäeltä julkisen pyynnön: “osaatko suositella keitään fiksuja suomalaisia oikeistolaisia ja kirjoitustaitoisia seurattavia?” Mainitsin vastaukseksi kolme eri tavoin luonnehdintaan jollain tavoin sopivaa henkilöä, joiden ajatuksia seuraan itse mielenkiinnolla ja joissa kaikissa arvostan erilaisia ominaisuuksia: Risto E. J. Penttilä, Tuomas Enbuske ja Heikki Aittokoski.

Penttilän olen pyytänyt monta kertaa puhumaan opiskelijoilleni, koska hänellä on paljon painavaa sanottavaa ja on muutoinkin mukava mies. Enbuskelta olen toistuvasti nähnyt kiinnostavia huomioita vapaudesta. Aittokoski on mielestäni erinomaisen hyvä kirjoittaja, joka viljelee nautittavia poliittisia nokkeluuksia.

Tuomas Enbusken kanssa kävimme asiasta Twitterissä ymmärtääkseni lämminhenkistä ja toivottavasti kiinnostavaakin keskustelua. Heikki Aittokoski puolestaan kirjoitti vastaukseksi kirjelmän, jota huomaan tulkitun loukkaantuneisuuden osoitukseksi. Ehkä siksi vielä pari riviä aiheesta.

*
Tässä vielä nämä kolme Twitter-kommenttiani vastauksena Lahdenmäen kysymykseen. Seurannutta keskustelua voi katsastaa vaikkapa julkisen Twitter-tilini @TeivoTeivainen kautta:

Mielelläni tutustutan opiskelijoitani Risto E.J Penttilän ajatteluun ja reippauteen: @ristoej.

Heikki Aittokoskella on kiinnostavia espoolaisnokkeluuksia: @HeikkiHS

Vielä tämäkin oikeistointellektuellisuositus: Uskon @TuomasEnbuske:n olevan aidosti (tai ainakin hauskasti) kiinnostunut vapaudesta.

*
Aittokoski esitti blogissaan tällaisen (ironisen) tulkinnan kommentistani: ”Olen siis merkittävämpi oikeistointellektuelli kuin Matti Apunen tai Björn Wahlroos! ”.

Tämä tulkinta oikoo hiukan mutkia. Todettakoon siis, että tulkitsin Lahdenmäen esittämän kysymyksen liittyvän nimenomaan Twitter-seurattaviin enkä muista nähneeni koskaan yhtään Matti Apusen tai Björn Wahlroosin twiittausta.

Mielestäni Björn Wahlroosilla on syvällisemmin kiinnostavia huomioita kuin Aittokoskella, vaikka Aittokoski on nokkelampi kirjoittaja. Wahlroosia olen kyllä kehunut ihan muissa yhteyksissä, esimerkiksi Taloussanomien jutussa.

Todettakoon myös, että kysymys oli tosiaan rajattu suomalaisiin ja varmaankin elossa oleviin ihmisiin, muutoin olisin saattanut mainita vaikkapa Milton Friedmanin, jonka mielenkiintoisia huomioita olen viimeisen vuodenkin aikana käsitellyt täälläkin.

*

Intellektuelli-käsite esiintyi alkuperäiskeskustelussa aika vähän, mutta koska Aittokoski esittää blogissaan huomioita intellektuelli-käsitteen ongelmallisuudesta, siitäkin pari huomiota. Käsitteillä on toki monia merkityksiä. Katsotaanpa vaikka suomenkielisen Wikipedian mielestäni kohtuullisen järkevää määritelmää, jossa on lähteeksi merkitty Kielitoimiston Sanakirja, professori Risto Alapuron kirjoitus ja teos Älymystön jäljillä: Kirjoituksia suomalaisesta sivistyneistöstä ja älymystöstä:

”Älymystö eli intellektuellit ovat joukko henkilöitä tai ryhmiä, jotka muotoilevat tai levittävät aatteita. Älymystöllä viitataan varsinkin yhteiskunnan tiede- ja kulttuuripiirien vaikuttajiin kokonaisuutena. Älymystön jäsenet määrittelevät aikakauden luonnetta ja väittelevät asioista julkisuudessa. Suomessa heitä on tässä mielessä ollut 1800-luvun puolivälistä asti, jolloin poliittinen julkisuus syntyi.”

Maan ylivoimaisesti suurimman sanomalehden valtavasti näkyvyyttä saava ja hanakasti poliittisiin kysymyksiin kantaa ottava toimittaja kuuluu mielestäni tältä osin aika luontevasti joukkoon.

*

Oikeistolaisuus on toki astetta hankalampi määre. Oletan, että asiaa kysyttiin minulta, koska minua pidetään vasemmistolaisena, mistä en yleensä esitä vastalauseita. Valitsin mieleeni tulevista henkilöistä sellaisia, jotka ovat näkyvästi asemoineet itseään vasemmistoa oikeistolaisemmiksi. Lienee aika selvää, että koska pyrin valitsemaan nimenomaan itseäni kiinnostavia hahmoja, korostin aika vähän perinteistä kypäräpappi-meininkiä.

Aittokoski kirjoittaa kommentistani: ”Umpivasemmistolaiselta tuleva luonnehdinta ”oikeistointellektuelliksi” ei liene aidosti tarkoitettu mairittelevaksi”. Tässä on mielestäni aika erikoinen oletus siitä, että vasemmistolainen ei voisi arvostaa tai aidosti mairitella oikeistolaisina pitämiään tahoja. Eli ehkä nyt sitten joudun vielä toistamaan, että tarkoitukseni ei ollut esittää ”rystykohteliaisuuksia” vaan listata aidosti kiinnostavia ajattelijoita, joiden kirjoituksia seuraamalla olen itse eri tavoin oppinut kaikenlaista.

Oikeistolaisuus on toki kiistanalainen termi. Oikeistolaiseksi mielletyillä ihmisillä on usein taipumus kieltää oikeistolaisuuttaan. Joskus aikoinaan suomalaisessa poliittisessa keskustelussa käytettiin hassua termiä ”ei-sosialistinen” kuvastamaan jotain sellaista, joka oli vasemmistosta oikealle.

Tuomas Enbusken ensivastaus Twitterissä oli tämä: ”Kiitos, @TeivoTeivainen! Tosin ajattelen ehkä olevani liberaali markkinavasemmistolainen.”. Seurasi jonkin verran ajatustenvaihtoa, joka viittaa siihen, että ideologiset määrittelyt ovat kieltämättä usein hankalia.

Esimerkiksi minulla on tapana aika ponnekkaastikin puolustaa liberaaleja vapausihanteita, jotka moni kytkee nimenomaan oikeistolaiseen ajatteluun. Itselleni yksi keskeisistä oikeisto/vasemmisto –akselin määrittäjistä on se, missä määrin henkilö pyrkii kyseenalaistamaan omistamiseen ja rahavaltaan liittyviä etuoikeuksia. Tähän liittyy myös aiemmin käyttämäni termi omistusoikeisto.

Aittokosken kohdalla yksi oikeistovaikutelmaani vahvistava ilmiö on hänen tapansa niputtaa vasemmistolaisuutta yhdeksi yksinkertaiseksi paketiksi, jonka hän muutamalla nokkeluudella pyrkii tekemään naurunalaiseksi tai muutoin kyseenalaiseksi. Monet hänen tällaisista kommenteistaan ovat ajatuksia herättäviä ja viihdyttäviä, vaikkakaan eivät erityisen syvällisiä. Silti pidän yleensä niiden lukemisesta ja halusin kysyttäessä suositella niitä muillekin.

Otan nyt esimerkiksi Aittokosken tässä uusimmassa vastauksessaan esittämän luonnehdinnan minusta. Ymmärtääkseni Aittokoski esittää artikkelissaan väitteen, että olen ”sokea Hugo Chávez -vainaan kaltaisille itsevaltiaille” ja antaa ymmärtää, että tämä on aika suoraan kytköksissä ”umpivasemmistolaisuuteeni”. Minusta myös näyttää siltä, että tämä kytkeytyy hänen yleisempään pyrkimykseensä määritellä aikakauden luonnetta niin, että maailmassa tai Suomessa on olemassa vasemmisto, jonka kannattajat refleksinomaisesti ihailevat itsevaltiaita. Juuri tässä pyrkimyksessä lienee yksi avain siihen, miksi Aittokoski tuli yhtenä esimerkkinä mieleeni, kun minulta kysyttiin oikeistolaisista.

Koska olen aika usein esittänyt kriittisiä huomioita esimerkiksi joistakin Hugo Chávezin hallinnon autoritaarisista piirteistä ja muistaakseni kritisoinut mitä erilaisimpia itsevaltiaita vuosikymmenten ajan, yritän pähkäillä, mistä Aittokosken kirjoituksessaan esittämät minuun kohdistamansa huomiot kumpuavat.

Yksi mahdollisuus on, että hän on käynyt läpi näkemyksiäni Hugo Chávezista ja itsevaltiaista niin perusteellisesti, että tietää minun olevan tosiasiassa itsevaltiaiden tukija ja sokea Hugo Chávezin hallintomallin ongelmille. Tässä tapauksessa itseymmärrykseni on aika puutteellinen ja olen kiitollinen siitä, jos Aittokoski haluaa parantaa sitä lyömällä löytämiään tosiasioita pöytään.

Toinen mahdollisuus on, että hän on tehnyt ideologisen siirron, jolla hän pyrkii ainakin osittain tosiasioista piittaamatta yhdistämään vasemmistolaisuutta itsevaltiaiden tukemiseen. Siinä määrin kuin tästä on kyse, Aittokosken voinee katsoa pyrkivän edistämään antivasemmistolaisuuden aatetta. Itsepintaiselle antivasemmistolaisuudelle voinee toki keksiä parempiakin termejä kuin oikeistolaisuus, vaikka juuri nyt niitä ei minulle tule mieleen.

Teivo Teivainen
maailmanpolitiikan professori
@TeivoTeivainen