Liberaalien vapausihanteiden väärinkäyttö

On aika haastaa vapautta julistavien käskytysjärjestelmien puolustajien taipumus omia liberaalit vapausihanteet. Omistamiseen perustuvien etuoikeuksien pönkittämistä ei ole järkevää kuvata liber-alkuisilla termeillä.

Yritän tehdä joitakin avauksia liberalismin käsitteen purkamiseksi kesäkuussa 2013 ilmestyvässä pienessä kirjassani Yritysvastuun umpikuja (oheisesta linkistä kirjan PDF-version voi myös poimia ilmaiseksi). Kirjan ajatuksista voi lukea jotain myös vaikkapa tästä Taloussanomat-artikkelista. Nyt kuitenkin seuraa hahmottelua kirjan luvusta ”Ekonomismi ja Björn Wahlroosin tarkkanäköinen huomio yritysjohtajista diktaattoreina”:

Demokraattisten vaatimusten pätevyysaluetta on pitkään ja tehokkaasti rajattu niin, että kapitalistinen talous liikeyrityksineen jää sen ulkopuolelle. Ekonomismi on paras tuntemani termi tällaiselle rajaamiselle. Ekonomismissa tehdään periaatteellinen ero talouden ja politiikan välille ja julistetaan talous epäpoliittiseksi asiaksi. Samaan pakettiin kuuluu lisäksi ajatus siitä, että koska demokratia pätee vain poliittisissa kysymyksissä, demokraattisia periaatteita ei ole syytä soveltaa politiikan ulkopuolella.

Ekonomismi on kapitalismin tärkein ideologinen perusta. Kapitalismilla on monia määritelmiä, mutta tässä yhteydessä sitä voi pitää ennen kaikkea pääomien kasaamiseen perustuvana toimintana, joka synnyttää ja ylläpitää sellaisia taloudeksi kutsuttuja tiloja, joiden sisällä demokraattiset normit eivät ole päteviä. Demokratialla puolestaan tarkoitan ihmisten mahdollisuutta osallistua tasaveroisesti elämänsä perusehtoja koskeviin päätöksiin. Osallistuminen voi tapahtua suoraan tai edustajien kautta.
Kapitalismin ja demokratian välisiä jännitteitä on usein lähestytty uusliberalismin käsitteen kautta.

Akateemisessa tutkimuksessa uusliberalismi viittaa yleensä 1970-luvulta lähtien voimistuneeseen ajattelutapaan, jossa yhteiskunnan toimintoja pyritään alistamaan markkinalogiikalle. Olen itsekin joskus käyttänyt uusliberalismin käsitettä mutta tullut viime vuosina aiempaa vakuuttuneeksi siitä, että ekonomismi on parempi tapa pyydystää nimenomaan talouden ja politiikan väliseen rajanvetoon liittyviä valtakysymyksiä. Erityisesti yritysvallan analyysissä liberalismista tai sen johdannaisista puhuminen johtaa helposti harhaanjohtaviin mielikuviin.

Osittain kyse on tietysti vain semanttisista eroista. Esimerkiksi kollegani Heikki Patomäen tapa käyttää uusliberalismin käsitettä on tästä pienestä terminologisesta erimielisyydestämme huolimatta kohtalaisen lähellä omaa ymmärtämystäni yksityistämisprosessien luonteesta. Yksi hyvä perustelu uusliberalismi-termin käytölle onkin se, että Patomäen lisäksi on olemassa valtava joukko erinomaisia kriittisiä tutkijoita, jotka ovat käsitteen avulla valaisseet monia kapitalistisen vallankäytön ulottuvuuksia. Silti olen yhä vakuuttuneempi siitä, että uusliberalismista puhuminen sisältää usein sekä analyyttisesti että normatiivisesti ongelmallisia piirteitä.

Vapauteen viittaavien liber-termien (liberalismi, uusliberalismi, libertarismi) käyttö talouden yksityistämisen merkityksessä yhteydessä antaa ymmärtää, että kyse on jollain tapaa ensisijaisesti kyse vapauden lisäämisestä. ”Vapaa markkinatalous” ja ”kaupan vapauttaminen” ovat osa samaa puhetapaa, jossa valtiosääntelyn poistumisen oletetaan johtavan jonkinlaiseen vapauden tilaan. Toki uusliberalismin voi määritellä myös niin, että se viittaa johonkin aivan muuhun kuin vapauteen, mutta silloin olisi mielestäni etymologisen johdonmukaisuuden nimissä järkevää olla käyttämättä liber-terminologiaa.

Koska useimmat ihmiset pitävät vapautta keskimäärin vapauden puutetta parempana asiana, ei ole kovin yllättävää, että esimerkiksi kapitalismin ja yksityistämisen ystävillä on pyrkimys kytkeä niitä vapausihanteisiin. Kaikenlaisen vallankäytön voi yleensä halutessaan käsitteellistää myös jonkinlaisen vapauden ilmaisuksi. Yritysvaltaa lisäävät toimenpiteet toki lisäävät johtajien ja omistajien monenlaisia vapauksia. Silti on mielenkiintoista, että myös kapitalismin ja yksityistämisen kriitikot tekevät sellaisia terminologisia valintoja, jotka vahvistavat mielikuvaa kapitalismin ja yksityistämisen ensisijaisesta yhteydestä yleisiin vapausihanteisiin.

Suomalaisessa keskustelussa liberalismia saatetaan käyttää myös kuvaamaan vapaamielistä suhtautumista vaikkapa homoliittoihin tai päihdesääntelyyn, mutta talouskysymyksissä liberalismi on yleisesti yhdistetty vapaiden markkinoiden puolustamiseen. Näin esimerkiksi vasemmistopuolueilla on joskus tapana esiintyä liberaaleina sosiaalikysymyksissä ja samalla kertoa vastustavansa liberalismia tai jotain sen uusversiota talousasioissa.

Yksi syy tähän epäjohdonmukaisuuteen on ekonomismi, joka peittelee talouden valtasuhteita. Kun homoliittokysymyksessä puolustetaan liberalismia, oletetaan vapausihanteita vastassa olevan vapautta tukahduttavia hierarkkisia valtasuhteita. Kun taas talousasioissa ilmoitetaan vapaiden markkinoiden tarvitsevan sääntelyä, vahvistetaan lähes väistämättä oletusta siitä, että ilman sääntelyä talous toimii vapaana hierarkkisista valtasuhteista. Tällainen oletus sivuuttaa yritystalouden todellisuuden.

Maailmantalouden toiminnan realistinen tarkastelu osoittaa, että puhe markkinoiden tai kaupan vapaudesta on ainakin osittain harhaanjohtavaa. Yksi syy vapaamarkkinapuheelle ja liber-johdannaisten termien käytölle kapitalismin kuvaamisessa on, että liikeyritysten poliittiseen ja hierarkkiseen luonteeseen ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Suuressa osassa valtavirtataloustiedettä yritykset ovat kuin mustia laatikoita, joiden sisäistä organisaatiota ei käsitellä. Yritysvallan laatikko on jäänyt useimmiten avaamatta myös muodollisesti julkiseen hallintoon keskittyneessä politiikan tutkimuksessa. Kirjan historiaosan loppupuolella nostan poikkikansallisesti toimivien suuryritysten sisäisen kaupankäynnin ja siihen kytkeytyvät hinnoittelukäytännöt esimerkiksi siitä, miten merkittävä osa maailmantaloudesta toimii hierarkkisen suunnitelmatalouden tavoin. Yritysten sisäiset käskytyssuhteet ovat osa samaa ilmiötä.

Yritysten hierarkkisen ja epädemokraattisen luonteen korostaminen yhdistetään helposti nimenomaan vasemmistolaiseen ajatteluun. Tosiasioiden tunnustaminen ei tässä asiassa ole kuitenkaan vasemmiston yksinoikeus. Viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan Markkinat ja demokratia Björn Wahlroos viittaa toistuvasti kapitalististen yritysten epädemokraattiseen luonteeseen. Wahlroosin näkemysten arvioinnissa on usein kiinnitetty ensisijaista huomiota siihen, kuinka hän ennustaa ja toivoo, että demokratian ”kohtuuttomuuksia hillitään ja soveltamisalaa rajoitetaan”. Samalla on jäänyt vähälle huomiolle, että hänellä on monia realistisia huomioita kapitalistisen liikeyritysten luonteesta.

Puhuessaan merkittävistä yritysjohtajista kuten IBM:n Thomas Watsonista tai Volvon P.G. Gyllenhammarista Wahlroos toteaa osuvasti, että he ovat saattaneet ”johtaa organisaatiotaan yhtä rautaisella kädellä kuin kuka tahansa diktaattori”. Hän viittaa myös siihen, miten toisen maailmansodan jälkeen ajan hengen keskusjohtoisuutta voi selittää monien toimitusjohtajien upseeritaustalla.

Lukiessani Wahlroosin kirjaa jouduin useaan otteeseen huomaamaan, että monista huonosti perustelluista johtopäätöksistä huolimatta siinä on myös tarkkanäköisiä tilannekuvauksia. Pieneksi yllätyksekseni huomasin Wahlroosin havainneen myös yhden tämän kirjan kirjoittamiseen johtaneista ilmiöistä. Puhuessaan liikeyritysten kasvaneesta vallasta Wahlroos sivuaa kysymystä siitä, missä määrin yritykset ovat muuttumassa valtion kaltaisiksi toimijoiksi ja missä määrin tämä merkitsee uudenlaista tarvetta asettaa liikeyritykset poliittiseen vastuuseen.

Wahlroos toteaa, että mitä enemmän yhtiöt alkoivat muistuttaa ”persoonatonta valtiota ja paikallisia byrokratioita, joiden kanssa ihmiset olivat tottuneet hoitamaan veronsa, lupansa ja eläkkeensä, sitä vaikeampaa oli ymmärtää, mikseivät ne olisi myös vastuussa yleisölle ja jonkinlaisen poliittisen vallankäytön alaisia.” Olen itse esittänyt hyvinkin samankaltaisia tilannearvioita yritysvallan kasvusta. Poliittiset ja moraaliset johtopäätökseni tilanteesta ovat toki erilaisia kuin Wahlroosilla. Hän ei usko, että yhtiöt tulisi asettaa vastuuseen yleisölle ja poliittisen vallankäytön alaiseksi, kun taas itse suhtaudun tähän mahdollisuuteen suopeammin. Tilanneanalyysiemme samankaltaisuus vahvisti kuitenkin ajatustani siitä, että yritysten hierarkkisen vallankäytön avaamat näköalat demokratian mahdollisuuksille ovat lisäpohdinnan arvoinen asia.

(Kirjassani ilmestyneestä alkuperäistekstistä löytyy jonkin verran lisäpohdintaa ja taustakirjallisuutta myös alaviitteistä sekä erityisesti kirjan muista luvuista).

Advertisements

23 thoughts on “Liberaalien vapausihanteiden väärinkäyttö

  1. “Ekonomismissa tehdään periaatteellinen ero talouden ja politiikan välille ja julistetaan talous epäpoliittiseksi asiaksi.”

    Aika turhaa keksiä tällaisia uusia termejä, kun kyse on edelleenkin klassisesta liberalismista, joka perustuu yksilönvapaudelle.

    Yksilönvapaus tarkoittaa, että yksilöä ei kielletä tekemästä yhteistyötä muiden yksilöiden kanssa. Tässä ei tehdä mitään erottelua sosiaalisten ja taloudellisten vapauksien välille. Yksilö saa vaihtaa omistamansa esineen toisen yksilön kanssa kolikoihin tai harrastaa seksuaalista kanssakäymistä, näillä ei ole mitään eroa.

    Valtion tehtävänä on vain taata, että tällainen yhteistyö on mahdollista yksilöiden välillä.

    Nykypäivänä valtio yrittää kuitenkin estää yhteistyötä väkivaltamonopolinsa voimalla hyvin monin eri tavoin. Jos haluat ymmärtää, mikä liberaalien näkökulma on erilaisissa tapauksissa, kysy: “Estetäänkö tässä väkivaltaisesti sellaista, mitä yksilöt vapaaehtoisesti haluaisivat tehdä keskenään?”

    Tästä näkökulmasta ei liene hankala ymmärtää, miksi (valtiossa harjoitettu) demokratia nähdään niin ikävänä juttuna. Se on vain sitä, että enemmistö päättää, mihin väkivaltaa käytetään. Juhlapuheissa demokratia nähdään yhteisistä asioista päättämisenä, mutta käytännössä suurin osa demokraattisesti päätetyistä asioista ei ole yhteisiä. Suuri osa taloudesta on sellaista, mikä koskee ainoastaan kauppaa käyviä ja yhteistyötä tekeviä yksilöitä, ei muita.

    Yritykset voivat olla tottakai hierarkkisia, mutta oleellisinta on katsoa, pakotetaanko yksilöt sellaiseen hierarkiaan väkivaltaisesti vai ei. Vapaassa markkinataloudessa ei pakoteta, vaan jokainen yksilö saa itse päättää, lähteekö tekemään yhteistyötä hierarkkisen firman kanssa vai ei.

    • Hei Samuli, Kiitos mielenkiintoisia tulokulmia sisältävästä kommentistasi. Yksilönvapauden tärkeydestä olemme varmaankin samaa mieltä. Myös siitä olen periaatteessa samaa mieltä, että ei ole järkevää tehdä ainakaan liian tiukkoja eroja vapausihanteiden soveltamisessa mainitsemiesi kaupankäynnin tai seksuaalisen kanssakäymisen välillä. Esimerkiksi ”talousliberalismin” ja ”poliittisen liberalismin” erottelu johtaa toisinaan ongelmallisiin oletuksiin, mutta siihen ei ehkä ole nyt syytä syventyä.

      Sen sijaan meillä lienee eroja sen suhteen, kuinka ”suuri osa taloudesta on sellaista, mikä koskee ainoastaan kauppaa käyviä ja yhteistyötä tekeviä yksilöitä, ei muita.” Vaikuttaa siltä, että et pidä esimerkiksi ulkoisvaikutuksiksi joskus kutsuttua kysymystä kovinkaan merkittävänä talouden kannalta. Itse olen sitä mieltä, että talouspäätökset koskevat usein suurta määrää ihmisiä, jotka eivät ole varsinaisten kauppasopimusten osapuolia. Niinpä osasta taloudellisia toimijoita on tullut julkista valtaa käyttäviä instituutioita, mihin myös Milton Friedman kiinnitti aikoinaan huomiota kirjassa Yritysvastuun umpikuja esittelemälläni tavalla.

      Kommenttisi perusteella et pidä yritysten harjoittamaa vallankäyttöä yhteiskunnallisesti kovinkaan merkittävänä. Valtion yrityksiä paremmat edellytykset määrätä asevoimien käytöstä tekevät toki yhden kiinnostavan eron valtion ja yrityksen vallankäytön muotojen välille. Tämä ero on osittain heikkenemässä, kun väkivaltakoneistoja yksityistetään sekä poikkikansallisesti toimivien palkkasotilaiden että kaupunkitiloissa toimivien yksityisten turvapalvelujen kautta. Samalla on muistettava, että valta ei synny vain aseen piipusta.

      Yritykset käyttävät valtaa sekä suhteessa työntekijöihinsä (joiden tosiasiallinen vapaus lähteä kiitämään ei ole aina kovinkaan suuri) ja ympäröivään yhteiskuntaan (yhtenä esimerkkinä nuo mainitsemani ulkoisvaikutukset, joista nyt voi vaikka mainita planeetan elinehtojen tuhoamisen saastuttamalla). Tärkeänä erona valtioiden käyttämään valtaan on se, että kun demokratian hiukan yksinkertaistetussa mallissa enemmistö perustuslaillisten oikeusturvamekanismien puitteissa määrittelee yhteisiä asioitamme, yritysten vallankäyttöön pääsevät viime kädessä vaikuttamaan omistajat aika lailla lompakon paksuuden perusteella. Kumpikaan tapa ei synnytä väistämättä kaikkia tyydyttäviä ratkaisuja. Liberaalit vapausihanteet ovat kuitenkin mielestäni paremmin yhteensopivia sen periaatteen kanssa, että ihmisillä on edes periaatteessa mahdollisuus tasaveroisina osallistua omaa elämäänsä koskeviin päätöksiin, kuin sen kanssa, että rikkaat saavat päättää lompakon paksuuden mukaan yhteisistä asioistamme.

      Myös valtiokeskeisissä (ja muissakin) demokratiamalleissa on toki aina monenlaisia vallankäytön paradokseja.

      • “Vaikuttaa siltä, että et pidä esimerkiksi ulkoisvaikutuksiksi joskus kutsuttua kysymystä kovinkaan merkittävänä talouden kannalta.”

        Kyllä pidän. Tietenkin on hyvin oleellista, että yksilöiden välinen yhteistyö koskee vain niitä, jotka ovat siihen vapaaehtoisesti ryhtyneet. Muita ei saa pakottaa mukaan esimerkiksi pistämällä heidät osallistumaan toiminnasta aiheutuneiden saasteiden siivoamiseen (tai maksamaan sitä).

        Mutta ulkoishaittojen määrittely saattaa olla joskus ongelmallista. Kuinka matalalla lentokone saa lentää? Kuinka kovalla musiikkia saa soittaa? Kuinka pahalta tehdas saa haista? Tällaisia ongelmia voidaan tietenkin ratkaista poliittisesti.

        Riskinä on kuitenkin se, että homma vedetään ihan överiksi, ja ulkoishaitoiksi lasketaan sellaisiakin asioita, jotka eivät niitä ole, kuten vaikkapa teollisuuden rakennemuutokset (iso määrä ihmisiä uhkaa jäädä työttömäksi, jolloin muutos katsotaan ulkoishaitaksi ja se yritetään estää).

        “Kommenttisi perusteella et pidä yritysten harjoittamaa vallankäyttöä yhteiskunnallisesti kovinkaan merkittävänä.”

        En pidä. Väkivalta on huomattavasti voimakkaampi vallankäytön muoto kuin taloudellinen valta. Toki taloudellisella vallallakin on merkitystä, mutta se on hyvin pitkälti alisteista väkivallalle.

        Nykymuotoisessa edustuksellisessa demokratiassa on kuitenkin ongelmana se, että yritykset voivat käyttää taloudellista valtaansa lobatakseen lakeja itselleen suotuisaan suuntaan, eli käyttää taloudellista valtaa saadakseen väkivaltamonopolin toimimaan omaksi hyödykseen. Tämäkin on yksi syy sille, miksi liberaalit haluavat tehdä taloudesta epäpoliittista – hyvin usein politiikkaa käytetään talouden sääntelyssä niin, että tietyt (yleensä isot) firmat saavat paljon hyötyä ja kansalaiset kärsivät.

        Jos nyt sitten joku haluaa kuitenkin säännellä taloutta, niin hänen ei pitäisi ainoastaan esittää, millainen sääntely on hyvää, vaan myös se mekanismi, jolla hyvä sääntely saatetaan voimaan ja pidetään voimassa. Nykysysteemi on aika surkea kannustamaan hyvään sääntelyyn, ja jos sellaista joskus sattuu syntymään, se lähtee yleensä rappeutumaan aika nopeasti.

        “Yritykset käyttävät valtaa sekä suhteessa työntekijöihinsä (joiden tosiasiallinen vapaus lähteä kiitämään ei ole aina kovinkaan suuri)”

        Tämä tosiasiallinen vapaus on nykypäivänä kieltämättä aika heikko, mutta se johtuu hyvin pitkälti talouden huonosta sääntelystä, joka on vähentänyt työpaikkojen määrää. Mielipidekirjoitukseni aiheesta julkaistiin Hesarissa viikko sitten: http://www.hs.fi/paivanlehti/11062013/mielipide/Ty%C3%B6tt%C3%B6m%C3%A4n+paras+turva+on+ty%C3%B6nantajien+kilpailuttaminen/a1370836360368

        “Tärkeänä erona valtioiden käyttämään valtaan on se, että kun demokratian hiukan yksinkertaistetussa mallissa enemmistö perustuslaillisten oikeusturvamekanismien puitteissa määrittelee yhteisiä asioitamme, yritysten vallankäyttöön pääsevät viime kädessä vaikuttamaan omistajat aika lailla lompakon paksuuden perusteella.”

        Oleellista on myös se, saako vallankäytön kohteena oleva yksilö lopettaa tämän valtasuhteen halutessaan. Yrityksen palveluita on yleensä hyvin helppo välttää, tai erota työsuhteesta, mutta valtiota ei pääsekään niin helposti pakoon. Täytyy muuttaa toiseen valtioon, josta seuraa usein suuria kustannuksia (ei pelkästään rahallisia, vaan joutuu opettelemaan uuden kulttuurin ja kielen yms.), ja ottaen huomioon valtioteollisuuden surkean kilpailutilanteen, uusi vaihtoehtokaan ei välttämättä ole merkittävästi vanhaa parempi.

        “Liberaalit vapausihanteet ovat kuitenkin mielestäni paremmin yhteensopivia sen periaatteen kanssa, että ihmisillä on edes periaatteessa mahdollisuus tasaveroisina osallistua omaa elämäänsä koskeviin päätöksiin, kuin sen kanssa, että rikkaat saavat päättää lompakon paksuuden mukaan yhteisistä asioistamme.”

        Nykysysteemi ei anna kovinkaan vakavasti otettavia mahdollisuuksia ottaa osaa omaa elämää koskeviin päätöksiin. Jos on vähemmistössä, enemmistö toki sallii mielipiteen kertomisen, mutta jättää sen huomiotta. Ihan sama, kuinka paljon panostaa poliittiseen prosessiin, sen kautta ei ole mahdollista tehdä mitään muutosta mihinkään. Konkreettiset vaikutusmahdollisuudet ovat monessa tapauksessa täysin olemattomia.

        Liberaali vapausihanne lähtee siitä, että yksilöllä on aina mahdollisuus omalla työllään parantaa omaa elämäänsä – riippumatta siitä, mitä mieltä muut ihmiset ovat. Tämä on siis hyvin vahvasti ristiriidassa demokratian kanssa, etenkin kun meillä alkaa olla jo aika hyvää käytännön todistusaineistoa siitä, että demokratia johtaa monella elämän osa-alueella yksilönvapauden rajoituksiin.

    • Lyhyt huomio Samuli Pahalahden postissaan esittämästä kommentista:

      “Tästä näkökulmasta ei liene hankala ymmärtää, miksi (valtiossa harjoitettu) demokratia nähdään niin ikävänä juttuna. Se on vain sitä, että enemmistö päättää, mihin väkivaltaa käytetään.”

      Ei liene väärä bifurkaatio väittää että enemmistön väkivaltamonoopolin vaihtoehto on ainoastaan vähemmistön väkivaltamonopoli.
      Vaihtoehtona tietty voi esittää väkivaltamonopolin ja väkivallan käytön lakkauttamista, mut valitettavasti kyse ei ole realistisesta vaihtoehdosta.
      Mitenkäs se oli, “valtio ja valtion väkivaltamonopoli on ainoa turva primäärinarsismia vastaan”, heh.

      Kommentti on sikälikin kiinostava että tarvitsis tarkastella sitä kuka näkee valtiossa harjoitettavan demokratian “ikävänä juttuna”.

      • “Ei liene väärä bifurkaatio väittää että enemmistön väkivaltamonoopolin vaihtoehto on ainoastaan vähemmistön väkivaltamonopoli.”

        Itseasiassa tämä on hieman monitahoisempi juttu.

        En näe kovinkaan oleellisena sitä, käyttääkö väkivaltamonopolia enemmistö vai vähemmistö, vaan tärkeintä on se, käytetäänkö väkivaltaa oikeudenmukaisesti ja vastuullisesti.

        Nykymuotoisen demokratian toiminnasta meillä on jo aika paljon käytännön todistusaineistoa, eikä se ole kovin mairittelevaa:
        – enemmistöt alistavat vähemmistöjä
        – vähemmistöt, mikäli ovat tarpeeksi voimakkaita, käyttävät demokraattista prosessia hyväkseen ja lobbaavat itselleen etuoikeuksia muiden kustannuksella

        Tämä ei ole mikään ihme, kun tarkastelemme demokratiaa peliteoreettisesti. Se on todellakin hyvin vastuutonta vallankäyttöä. Kuka tahansa voi käydä äänestämässä kännissä läpällä jotain tyhmää natsia, eikä hänelle koidu siitä mitään negatiivisia seurauksia. Tyhmä natsi voi aiheuttaa erittäin suuria kustannuksia koko yhteiskunnalle, mutta yksittäisen äänestäjän osuus tästä on hyvin pieni, ja kun se jakautuu koko vaalikaudelle, sitä ei välttämättä edes huomaa. Huono äänestäjä ei siis kanna mitään vastuuta huonosta vallankäytöstään.

        Samoin positiivinen kannustin puuttuu. Äänellä ei ole yhtään sen enempää painoarvoa, oli sen valinnan eteen nähty vaivaa ottamalla selvää eri puolueista ja ehdokkaista tai ei. Valistuneesta äänestä vaaleissa ei seuraa mitään muuta kuin korkeintaan hyvä mieli sen antajalle. Satoja tunteja politiikan ymmärtämiseen käyttäneen äänestäjän vaikutus on täsmälleen sama kuin kännissä läpällä äänestävän.

        Tämä nyt oli vasta pintaraapaisu aiheeseen, mutta on siis tärkeä ymmärtää, että se prosessi, minkä kautta väkivaltamonopolin käytöstä päätetään, vaikuttaa lopputulokseen. Erilaiset mekanismit tuovat erilaisia kannustimia. Osa kannustimista on ihan kieroja ja tyhmiä, jonka seurauksena prosessista putkahtelee lähinnä huonoja lakeja. Osa kannustimista on hyviä, jonka seurauksena laitkin ovat hyviä ja oikeudenmukaisia.

        Kun pohdimme, miten väkivaltamonopolin käytöstä pitäisi päättää, täytyy olla tarkkana sen suhteen, että kannustimet ovat kunnossa. Pelkästään se ei vielä kerro juuri mitään, onko päätösten takana enemmistö vai vähemmistö. Kumpikin voi tuottaa oikeudenmukaisia lakeja, mikäli päätöksentekoprosessin kannustimet ovat kunnossa.

        Jos demokratiakritiikki kiinnostaa, suosittelen kahta kirjaa (jälkimmäinen huomattavasti teoreettisempi):
        Bryan Caplan: The Myth of the Rational Voter – Why Democracies Choose Bad Policies
        Geoffrey Brennan & Loren Lomasky: Democracy and Decision – The Pure Theory of Electoral Preference

  2. Olen pitkälti samaa mieltä Teivaisen analyysin kanssa. Korostaisin kuitenkin, ettei kyse ole vain terminologiasta. Vapaa markkinatalous tarkoittaa myös kulutusvapauden ihannetta, kilpailevien yksilöiden yksilönvapauden ihannetta jne. eivätkä siis ekonomistinen uusliberalismi ja länsimainen arvoliberalismi ole toisistaan täysin erillisiä käsitteitä, vaan jonkinlaisia ääripäitä samalla monisyisellä ja historiallis-filosofisesti rakentuneella jatkumolla (jota olisi edelleen dekonstruoitava).

    Ongelma on pikemminkin se, että ekonomistisen ääripään “vapaa kilpailu” määrittää nykyisin yksilönvapautta ja korostaa näin inhimilliseen vapauteen liittyvää keskinäistä kilpailevuutta työmarkkinoilla, vapaa-aikana, kulutuksessa, parisuhteiden muodostuksessa ja elämässä yleensä. Se, mitä yksilöt “haluavat” on pitkälle tämän kilpailurakenteen tuottamaa eikä siis välttämättä lainkaan “vapaata”, vaikka välittömästi saattaisikin näyttää siltä, että vapaus on toki vapautta oman tahdon toteuttamiseen esteiden sitä rajoittamatta. Vallitseva liberalismi-retoriikan laajuus pitää osittain tätä yllä, vaikka toisaalta kilpaileminen on pakollista.

    Tilanne pitäisi olla toisinpäin, eli vapauden käsitteen pitäisi määrittyä vapauden kokemuksesta, toisin sanoen inhimillisen toiminnan mahdollisuuksien avautumisesta ja elämänsä merkityksellistämisen vapaudesta, joka on osallistumista yhteiseen maailman merkityksellistämiseen, siis mm. poliittisen toiminnan ja ilmaisun vapautta (olen omissa tutkimuksissani työstänyt tätä vapaus-käsitettä pohjaten mm. Martin Heideggeriin, Günter Figaliin, Jean-Luc Nancyyn, Hannah Arendtiin ja Platoniin; lyhyesti ks. artikkelini Tiede & edistyksessä 2/2010).

    Siten ekonomiselle vapaudelle pitäisi antaa sellainen sija tässä maailman merkityksellistämisessä, joka on melko rajattu ja joka ei kilpailuttavuudellaan uhkaa tuota osallistumisvapautta ja yhteistyötä, kuten se nyt tekee. Kilpailussa on aina vapautta rajoittavaa väkivaltaa, vaikka se olisikin epäsuoraa ja piilotettu taloudellis-sosiaalisen syrjäytymisen uhkaan, ympäristöongelmiin tai kolmanteen maailmaan. Tietenkään ei ole helppo ratkaista, miten tämä ongelma ratkaistaisiin, mutta vapaus-käsitteen uudelleen arviointi ja sen kaappaaminen takaisin, pois talousdiskursseista, on hyvä alku.

    Marko Gylén
    Regulated Liberties – Negotiating Freedom in Art, Culture and Media -projektin tutkija
    Turun yliopisto

  3. Kiitän tästä merkittävän hyvästä analyysistä, koin monet kohdat omaa ajatteluani lähestyviksi (valmistelen väitöskirjaani Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulussa valtio-opin alla). Ja itse asiassa yllä olevan Marko Gylénin kommentin allekirjoitan täysin myös omaa työtäni motivoivana: “Tietenkään ei ole helppo ratkaista, miten tämä ongelma ratkaistaisiin, mutta vapaus-käsitteen uudelleen arviointi ja sen kaappaaminen takaisin, pois talousdiskursseista, on hyvä alku.”

    Hyllystä löytyy jo “Enter Econonism, Exit Politics”, joten uusi kirjakin kiinnostaa. 🙂

  4. Terve Teivo!

    Ajattelin kirjoitella sinulle tässä kiireettömän kesäillan ratoksi. Ensiksi pieni nöyrä pyyntö. Jos joskus haluaa tutustua johonkin uuteen, ottaa kirjan käteen ja avoimin mielin lähtee tutkimaan, Helsingin yliopistollakin on nykyään hyvät mahdollisuudet tutustua liberalismiin. Anekdoottina, pyysin prof. Patomäeltä lukulistaa erään hänen tilaisuudessa pitämänsä puheen jälkeen. Kävi ilmi, että olimme lukeneet aivan samat kirjat, mutta hän oli vetänyt lukemastaan täysin vastakkaiset johtopäätökset kuin minä. Kai sinä tiesit, että tällainen poleeminen kirjoitus saa aina pienen armeijan liberaaleja nettikirjoittelijoita vastailemaan? Olen aika varma, että joissain piireissä saadaan röhönaurut tästäkin kommentista, mutta ei se minua niin haittaa, olisipa vain hauska tietää keitä he mahtavat olla. Käsitykseni sinusta on, että olet aika tyypillinen sosiaaliliberaali ajattelija, joita on Suomi täynnä, joten pidän tätä keskustelua lähtökohtaisesti vähän hassuna.

    Liberaalien keskittyminen taloudelliseen puoleen Suomessa on seurausta siitä, että nykyinen hyvinvointivaltion mallimme ei ota tarpeeksi huomioon taloudellista vapautta. Omistusoikeus on yhtäläinen oikeus kuin sananvapaus, yhdistymisvapaus, kokoontumisvapaus jne. Sinänsä on tätä päämäärää palvellessa katsottava myös tuloksiin, mutta yleinen periaate on tämä. Jos joskus tarvitsee puolustaa arvoliberalismia, ovat liberaalit varmasti siinä eturivissä, mutta tämä puoli on äärivasemmiston änkyröilläkin hyvin hallussa, en tarkkaan tiedä miksi.

    Sinänsä diskurssianalyysi on kätevä työkalu, mutta pitäisin joitain asioita absoluuttisina (onneksi sellaisiakin on tässä maailmassa vielä), kuten vapaata tahtoa tai yksilönvapautta. Omistusoikeus itseen on myös absoluuttinen, muuten on toisen orja. Omistusoikeus hallinnoimiinsa asioihin, kuten työhön, maahan tai tavaroihin on välillinen ja johdettu – se tarvitsee taaksen omistusoikeuden ja omaisuudensuojan. Tämä tapahtuu omaansa parantaen, kauppaa käyden ja yhteistä hyvää lisäten, ei suunnitellen ja ladellen diktaatteja, joihin ei ole kenenkään suostumusta.

    Pari näkökulmaa, joista erottaa liberaalin aidoksi. Ensimmäinen on subjektivismi, jonka täysin vastakkainen polaari on kollektivismi. Toinen on individualismi, jonka polaareja voivat olla vaikkapa hegemonia, suvereniteetti tai pluralismi, joista jälkimmäisin on liberaali arvo. Tunnistatko nämä vastakkaiset arvot omiksi ja muka puolustat niitä arkiajattelussasi? Mitä olisikaan vasemmisto nykyään, jos liberaalit reformistit eivät siihen olisi aikojen kuluessa suuresti vaikuttaneet.

    Viittauksesi kapitalismissa syntyviin hierarkioihin on samanlainen ennakkoluulo, kuin että taloutta ei hallitse kukaan. Siitä nimitys anarkokapitalismi. Markkinoilla syntyvät hierarkiat ovat liberaalissa diskurssissa syntyneet “luonnollisesti” eli osallisten omakohtaisen arvioinnin jälkeen, omalla suostumuksella ja yhteistyössä toteuttaen. Ei siis komentosuhteiden kautta, ylhäältä päin alistaen, teknokraattisesti suunniteltuna tai väkivallalla tottelemattomia uhkaillen. Herra Wahlroosin haihattelut diktatoriseen asemaan yritysjohdossa ovat enemmän yritysjohtajien boastailua ja oman julkisuuskuvan hallinnointia kuin asiallista argumentointia. Hän veti kirjassaan mutkat suoriksi siinä määrin, että teki meistä muista omia apologeettejaan. Lisäisin, että itse en pidä diktaattoreja valtioiden tai yritysten johdossa hyvänä asiantilana.

    Vielä muutama tärkeä vedenjakaja , joita nimitämme valtiotieteellisessä “haasteiksi”. Vapaamielisyys on täysin avoin diskurssi lähtökohdiltaan, jotkin sosialisti-intellektuellitkin havittelivat samaa manttelia, mutta minkä voi, jos liike on lähtökohdiltaan täysin erilainen. Periaatteessa kuka tahansa on liberaali, jos vain itsensä sellaiseksi tuntee. Individualistit ovat myös luontaisesti auktoriteettikammoisia, siihen mittaan että yhteisten tapahtumien järjestäminen on joskus kovin vaikeaa. Moni lahjakas nuori ei myöskään ole saanut arvoistaan kohtelua egalitaristisen Suomen koulumaailmassa, ajautunut elitismiin ja muille vaarallisille poluille. On myös täysi mysteeri, minkälainen yhteiskunnallinen teoria parhaiten palvelee vapautta, joka taisi kirjoituksessasi olla ydinajatuksena. Libertarismin ja liberalismin ero on kuitenkin suuri, kuin puhuisi kommunisteista ja demareista samassa merkityksessä.

    Haluaisin vielä kysyä, mikä on sinun mielestäsi modernin anti-autoritaarisen vasemmiston suunta? Jään odottamaan vastaustasi.

    • Nyt on tullut taas mielenkiintoisia kommentteja, kiitos niistä. vastaan nyt vain pikaisesti, koska takana on juuri Yritysvastuun umpikuja -kirjani julkistaminen ja tänäänä on vielä riennettävä moneen paikkaan senkin tiimoilta.

      Aluksi pikaisesti Samulin loppuhuomiosta:

      ”Liberaali vapausihanne lähtee siitä, että yksilöllä on aina mahdollisuus omalla työllään parantaa omaa elämäänsä – riippumatta siitä, mitä mieltä muut ihmiset ovat. Tämä on siis hyvin vahvasti ristiriidassa demokratian kanssa.”

      Minun ajattelussani liberaaleihin vapausihanteisiin kuuluu olennaisesti myös haittaperiaate. Kaikilla on mahdollisuus tehdä mitä huvittaa niin kauan kuin siitä ei aiheudu liiallista haittaa muille. Tämän vuoksi väitteesi siitä, että ihmiset voisivat liberalismin mukaan parantaa omaa elämäänsä ”riippumatta siitä, mitä mieltä muut ihmiset ovat”, on liberalismin perusperiaatteena väärä.
      En tiedä, onko keskustelua syytä sen enempää syventää pohtimaan haitta-periaatetta, jos sillä ei tunnut olevan sinulle merkitystä. Omasta mielestäni juuri sen kautta on myös mahdollista nähdä, että demokratia ja liberaalit vapausihanteet edellyttävät toisiaan. Niistä asioista, joista liiallista haittaa voi muille aiheutua, on yksilön vapauden nimissä parasta sopia yhdessä niin, että kaikki voivat olla mukana päättämässä nimenomaan omaa elämäänsä koskevista asioista. Demokratia on tässä mielessä vapauden edellytys, ja päinvastoin.
      On esimerkiksi mahdollista ajatella, että liberalismin nimissä on järkevää säädellä demokraattisin päätöksin sellaisia toimintoja, joista tulee liiallista haittaa muille (tupakointi yhteisissä tiloissa), samalla kun vaikkapa aiemmin kiellettyjä sellaisia nautintoaineisiin tai seksuaalisuuteen liittyviä asioita, joista ei tule haittaa muille, sallitaan aiempaa enemmän. Jos sinun liberalismissasi toimitaan ”riippumatta siitä, mitä mieltä muut ihmiset ovat”, yksi liberalismin perusteista katoaa.

    • Teivo, voidaan sopia vaikka niin että kun olen vielä vähän kerännyt tietoa vyön alle niin voin jollain sopivalla Helsingin reissulla tarjota istahdusta johonkin viihtyisään kuppilaan asian tiimoilta. 🙂

      Toisaalta en myöskään halua jäädä mihinkään ajatukselliseen umpioon, vaan mielelläni keskustelen myös eri mieltä olevien kanssa. Kasvotusten, tosin, koska vaikka tutkijana tykkään lukea ja kirjoittaa, en koe nettikirjoittelussa olevani omimmillani. 🙂

  5. Oskarilla on monta hyvää huomiota ja erinomaisen hyviä ja kiperiä kysymyksiä. Nyt en ehdi yrittää vastata kaikkiin, enkä varmaankaan tyydyttävästi niihin osaisikaan vastata. En ollut ajatellut, että saisin ”pienen armeijan liberaaleja nettikirjoittelijoita vastailemaan”, mutta sehän on erinomainen mahdollisuus minulle oppia asioista lisää, kiitos jo etukäteen muillekin kommenteista.

    “Sosiaaliliberaali” on termi jota käytetään aika paljon eri puolilla. Olisi hauskaa kuulla, miten sinä määrittelet ja miten mielestäsi sovin määritelmään. Kommentissasi mainitsemastasi kollegastani ja ystävästäni Heikistä tuli mieleen Heikin parikymmentä vuotta sitten konferenssimatkalla Berliinissä jonkun esitykseni jälkeen lausuma luonnehdinta, että olin (suunnilleen) ”marxilaiseen perintöön itsensä kytkevä tutkija, joka käyttää poststrukturalistisia työkaluja ja pyrkii liberaalien ihanteiden toteuttamiseen”. Ehkä siinä oli jotain perää… Yksi lämminhenkinen kiista Heikin kanssa minulla on ollut pitkään nimenomaan uusliberalismin käsitteestä, mutta sehän taitaa tulla esiin myös yllä olevassa tekstissäni.

    Sinun kommentissasi on paljon hyviä huomioita. Individualistiset periaatteet ovat toki osa liberaaleja ihanteita ja yksi vasemmiston hankaluuksista on ollut suhtautuminen niihin. Mielestäni vasemmiston olisi hyvä ottaa ne hiukan aiempaa määrätietoisemmin haltuun: tasaveroisten yksilöiden oikeuksia ja demokratiaa on hankalaa puolustaa, ellei hyväksy ainakin jollain tavalla yksilöiden vapauksia ja oikeuksia (tämä on niin itsestään selvää, että lauseesta tuli tautologinen).
    Sen sijaan seuraava väitteesi on mielestäni väärä:

    ”Markkinoilla syntyvät hierarkiat ovat liberaalissa diskurssissa syntyneet “luonnollisesti” eli osallisten omakohtaisen arvioinnin jälkeen, omalla suostumuksella ja yhteistyössä toteuttaen. Ei siis komentosuhteiden kautta, ylhäältä päin alistaen, teknokraattisesti suunniteltuna tai väkivallalla tottelemattomia uhkaillen.”

    On valtavan paljon historiantutkimusta, joka on osoittanut, miten merkittävä osa omistussuhteista ja markkinoiden hierarkioista on syntynyt aika brutaalinkin vallankäytön perusteella. Jos argumenttisi lepää esittämäsi historian valtasuhteita ”luonnollistavan” historiantulkinnan perustalla, se lepää mielestäni aika heppoisella perustalla.

    Sinulla on kiinnostava tulkinta siitä, että Björn Wahlroosin mielestäni kohtalaisen realistinen analyysi yritysvallasta on vain ”boastailua”. En ole käynyt Wahlroosin pään sisällä, joten en tiedä, voisiko näin olla. Ymmärsinkö siis oikein, että sinulla on tarve puolustaa Wahlroosin joitakin muita argumentteja hänen omalta boastailultaan? Sinänsä toki kunnioitettava projekti.

    Itse luotan Wahlroosin analyysikykyyn tältä osin ilmeisesti hiukan sinua paremmin (mikä on varmaankin jonkun mielestä hassua), mutta saatat siis toki olla oikeassakin.
    Aikoinaanhan muuten Henry Kissinger oli sitä mieltä, että Chilen kansaa tulee suojata omalta typeryydeltään (ei voi antaa Chilen muuttua kommunistiseksi vain koska typerä kansa haluaa sitä tms). Ehkäpä samaan tapaan voisi pyrkiä suojelemaan wahlrooslaisuutta Wahlroosin boastailulta? No, tarkoitus ei ole irvailla tällä, sinulla on tärkeitä kysymyksiä.

    Modernin antiautoritaarisen vasemmiston suunta on suuri kysymys. Ainakin sen tehtävänä on herättää vasemmiston suunnassa keskustelua siitä, miksi vasemmiston tulisi ottaa vapauden käsite paremmin haltuun. Sen tulisi myös herätellä vasemmistoa liiallisesta valtiokeskeisyydestä. Samalla sen tulisi ottaa permmin haltuun nimenomaan globaalin tilan mahdollisuudet. Yksi antiautoritaarisen (anarkistishenkisen) vasemmiston perinteisistä taipumuksista on ollut mieltää toiminta hyvinkin paikallisesti. Nyt sen on hyvä huomata, että valtiososialismille voi etsiä vaihtoehtoja pienyhteisöjen lisäksi myös poikkikansallisista tiloista.

    Oikeiston suuntaan antiautoritaarisen vasemmiston yksi tehtävä voisi olla ainakin yrittää kysellä, miksi niin hanakasti valtiovallan hierarkioita kritisoiva liberaaliksi itseään kutsuva oikeisto suhtautuu niin alamaismaisesti talouden piirissä oleviin hierarkioihin. Ei kai se voi johtua pelkästään siitä, että oikeisto on perinteisesti ollut talouden hierarkioissa alamaisia käskyttävässä asemassa?

    Muistelen hämärästi, että kun luin Hayekin Road to Serfdom –kirjaa, mietin monta kertaa, että hänellä on hyviä oivalluksia autoritaaristen valtasuhteiden ongelmallisuudesta ja ihmettelin, miksei hän soveltanut niitä autoritaarisen yhtiövallan kritisoimiseen. Miksi antiautoritaarisena esiintyvä liber-oikeisto vaikuttaa niin sokealta yritysvallan hierarkioille?

    • Sosiaaliliberaalin määritelmästä on toki aika paljon eri versioita. Itse näen sen sellaiseksi liberaaliksi, joka haluaa tiettyjä hyvinvointivaltion elementtejä mukaan aatteeseen, kuitenkin säilyttäen yksilönvapauden mahdollisimman korkeassa arvossa.

      Eli sosiaaliliberaali kannattaa yleensä sosiaaliturvaa, mutta esimerkiksi perustuloa tai vastaavaa hyvin yksinkertaista systeemiä, joka säilyttää yksilöllä mahdollisimman suuren vallan omasta elämästään. Kaikenlainen yliholhoava byrokratia on saatava minimoiduksi.

      Toisena esimerkkinä vaikka päihteiden käyttö: sosiaaliliberaali suhtautuu kaikkiin päihteisiin mahdollisimman neutraalisti eikä halua kieltää yksilöltä minkään käyttämistä. Kuitenkin päihteitä verotetaan niiden arvioidun haitan perusteella, ja tämä raha käytetään päihdeongelmaisten auttamiseen. Myös myyntiä voidaan kontrolloida haittojen minimoimiseksi. Oleellista on se, että yksilöä ei rangaista jonkin tietyn aineen käyttämisestä, ja haittoihin pyritään puuttumaan tehokkaasti (eli mahdollisimman pienillä resursseilla mahdollisimman suuri apu).

      Kolmantena esimerkkinä erilaiset hyvinvointivaltion tuottamat palvelut, kuten terveydenhuolto ja koulutus. Sosiaaliliberaali ei näe tarpeelliseksi, että valtio tuottaa näitä, mutta ymmärtää, että subventointi on monessa tapauksessa perusteltua. Tämä kannattaa tehdä niin, että sillä, joka käyttää, on valta valita palvelun tuottaja. Se onnistuu näppärästi esimerkiksi palveluseteleiden avulla.

  6. Kun kirjoitin, että yksilö saa tehdä mitä haluaa, riippumatta siitä, mitä mieltä muut ovat, olisin kieltämättä voinut avata asiaa hieman paremmin. Tarkoitin siis sitä, että pelkkä mielipide ei riitä, vaan on osoitettava konkreettinen haitta. Tässä toki tullaan taas siihen, että mikä lasketaan haitaksi ja mikä ei.

    Esimerkiksi änkyräkonservatiivi voi pitää äärimmäisen iljettävänä sitä, että kaksi raavasta miestä pussailee julkisesti. Tämä on periaatteessa ulkoishaitta, mutta yksilöiden vapaaehtoisesti tekemistä elämäntapavalinnoista närkästyminen ei ole kuitenkaan mikään sellainen konkreettinen haitta, jonka perusteella olisi oikeutettua tehdä kieltolakia tai kehitellä muita sanktioita.

    Mutta sitten taas esimerkiksi saastuttaminen on konkreettinen haitta. Jos kaivoksesta valuu jätteitä naapureiden maille, ei asiassa ole mitään kiistaa. Mutta välillä saastuttaminenkaan ei ole ihan niin simppeli juttu. Esimerkkinä tupakoinnin rajoittaminen sisätiloissa: ongelma syntyy vasta siinä vaiheessa, kun joku sellainen yksilö tulee paikalle, joka ei halua hengittää tupakansavua. Jos kaikki sisällä olevat ovat tupakoitsijoita, mitään ongelmaa ei ole. Tällöin nousee kysymys, kuka on syyllinen tilanteeseen? Tupakoitsija, vai se yksilö, joka tulee tupakoitsijoiden seuraan, vaikkei halua hengittää savua? (En nyt enempää käsittele tätä, mutta jos kysymys kiinnostaa, kannattaa tsekata Coasen teoreema.)

    Ulkoishaittana voidaan nähdä myös teknologisen kehityksen tuoma keksintö, mikä laittaa monta ihmistä työttömäksi. Tästä keksinnöstä on kuitenkin myös paljon hyötyä, koska se mahdollistaa hyödykkeiden tuottamisen pienemmillä kustannuksilla. Moni voi helposti nähdä asian niin, että näistä teknologisen kehityksen tuomista voitoista pitäisi antaa osa työttömäksi jääneille.

    Mutta työ- tai asiakassuhteen loppuminen ei ole varsinainen haitta, koska jokaisella yksilöllä on vapaus valita omat yhteistyökumppaninsa, sisältäen vapauden lopettaa kumppanuus milloin haluaa (toki sopimusvapauden puitteissa voidaan määritellä sanktioita sopimuksen rikkomisesta tai lopettamisesta). Tietenkin työsuhteen lopettaminen on ikävää, mutta samalla tavalla ikävää on myös avioero.

    “Niistä asioista, joista liiallista haittaa voi muille aiheutua, on yksilön vapauden nimissä parasta sopia yhdessä niin, että kaikki voivat olla mukana päättämässä nimenomaan omaa elämäänsä koskevista asioista. Demokratia on tässä mielessä vapauden edellytys, ja päinvastoin.”

    Miksi juuri demokratia? Nähdäkseni tässä olisi oleellista saada jotenkin määriteltyä mahdollisimman hyvin ne rajat, mitkä lasketaan haitaksi ja mitkä eivät. Tällaiseen määrittelyyn demokratia sopii kuitenkin toivottoman huonosti, koska demokratiassa ihmisillä ei ole kannustinta pyrkiä mahdollisimman reiluun ja oikeudenmukaiseen lopputulokseen. Päinvastoin, kannustin on pikemminkin käyttää demokraattista prosessia hyväksi erilaisten etuoikeuksien saamiseksi itselle ja omille kavereille. Kulttuurifasismi on myös aika yleistä, eli sellaisen kulttuurin pakottaminen muille, mikä nähdään syystä tai toisesta “parhaana” (kuten uskonto, isänmaallisuus, heteroseksuaalisuus, päihteiden käyttö, kieli, yms.).

    Demokratian toimivuutta voidaan tietenkin parantaa sillä, että luodaan tiukka perustuslaki, joka määrittelee demokraattisen päätöksenteon rajat. Tietyt asiat lasketaan yksilönvapauden piiriin, joita ei saa loukata edes demokraattisen prosessin kautta (kuten vaikkapa sanan- tai uskonnonvapaus). Ongelmana on kuitenkin se, että perustuslakia saa muuttaa demokraattisen prosessin kautta (joskin se on hankalampaa kuin normaalin lain muuttaminen), jolloin se alkaa rappeutumaan vuosien saatossa. Yhdysvaltain perustuslaki on tästä hyvä esimerkki – alunperin se oli varsin hyvä, mutta tällä hetkellä kyseinen valtio on lipsunut aika kauas vapauden ihanteesta, eikä muutosta parempaan ole näkyvissä.

    Joten minua kiinnostaisi tietää, miten perustelet demokratian käyttämisen vapauden takaajana ja haitan määrittäjänä. Se ei ainakaan minun silmissäni näytä toimivan kovin hyvin, eli se pitää monet yksilönvapauden rajoitukset voimassa tai pahentaa niitä, ja sen kautta saa saavutettua vain vähän lisävapauksia harvoilla elämän osa-alueilla.

  7. Tässä muutama lisäkommentti, tulevat vähän epäjärjestyksessä, vastauksessasi on paljon mihin tarttua.

    Kysyit sosiaaliliberaalin määritelmää. Pragmaattinen suomalainen konteksti voisi olla “vapaamielinen sosialisti” ja tästä hiukan oikealle. Tarkoitan tällä ennakkoluulotonta suhtautumista kaikkia reformeja kohtaan, liberaalien perusoikeuksien puolustamista, jonkinlaista ymmärrystä markkinoita kohtaan, vapautta valita oma diskurssinsa, avoimuutta, keskusteluvalmiutta ja tietty varsinkin sitä arvoliberalismia, No, tämä lista on aika kehno. Sinänsä jokaisen ensireaktio on yleensä: “kun en ole lukenut yhtään sitä kirjallisuutta”.

    Uusliberalismi oli sanana otettu käyttöön Saksassa ennen toista maailmansotaa. Itse aate on kuitenkin vanha ja pysynyt aika muuttumattomana, se on siis uusvanha. Kuka voitti kylmän sodan? Liberaalit. Väkivallattomasti yhteiskuntajärjestelmien kesken kamppailtiin ja parempi voitti. Ei siis vain demokratia, vaan liberaalidemokratia. Ja sitten vasemmiston toimesta julistettiin uusliberalismi pääviholliseksi, joka on siis itsestään pahasta.

    Maanomistusolot ovat kehittyneet myös maanomistuksen kautta. Yhdysvaltalainen kapitalismi on kehittynyt aivan eri reittiä kuin eurooppalainen. Siellä on ollut maata, joka ei ollut kenenkään omaa. Ajattelu, että mikä ei ole kenenkään muun, on minun, ei toiminut tiuhaan asutulla vanhalla mantereella. Täällä myös vanhat erioikeudet säilyivät pitkään. Tämä näkyy nykyäänkin neuvottelevassa tasauspolitiikassa, mielestäni.

    Chilen talouskokeilut eivät tee tästä liikkeestä vielä epädemokraattista, vaikka usein painotetaan enemmän oikeuksia kuin äänestysprosessia, esimerkiksi. Siitä nimitys liberaalidemokratia. En usko, että islamilaiseen lakiin pohjautuvat valtiojärjestelmät voivat olla kovin liberaaleja, vaikka demokraattisen prosessin kautta valtaan noustaisiinkin.
    Kuittaan taas kyllä kommenttisi luonnollisesta järjestelmästä, käytin eufemismia “liberaali diskurssi” etäännyyttääkseni itseäni tästä. von Hayek käsittelee juuri tätä kysymystä aika ansiokkaasti, hän puhuu spontaanista järjestyksestä, joka on oikeastaan syntynyt kenenkään sitä tarkoittamatta. Sinänsä kyse on vain metaforasta, ei päättelyketjusta luonnonvalinta-evoluutiobiologia-sosiaalidarwinismi-vainvahvatvoittaa-konservatismi-oikeisto, vai mikä onkaan yleinen käsitys. Yliopiston kirjastosta löytyy monia v. Hayekin teoksia, kehotan tutustumaan lähemmin. Muuten, olen miettinyt kovin samansuuntaisia Tietä orjuuteen lukiessani. Sinänsähän kapitalismin kuvaus vaikka itävaltalaisessa yritysteoriassa ei sinänsä ota kantaa yritysten muotoon, vaan siihen miten niiden markkinoilla tapahtuvaa toimintaa kuvataan. Jotenkin Marxkin luuhaa tässäkin taustalla.

    “Björniläisyys” terminä, en tiedä vituttaako se enemmän vai naurattaako vaan. Olen monet kerrat Wahlroosin kirjan julkistamisen yhteydessä istunut korvat punaisina kuuntelemassa jo talouselämän kärkivaikuttajilla kuinka väärällä asialla tässä ollaan. Itse harrastelen tämän liikkeen vertailemista taistolaisiin, siitä saa organisatorista sisälukutaitoa. Sinänsä Nallen toilailu julkisuudessa lähtee samoista lähteistä kuin tutun liberaalipiirini mielipiteet, mutta meillä se on paljon jalostetummassa muodossa. Kuitenkin yritysjohtajilla on tapana korostaa omaa merkitystään yrityksen johdossa, he uskottelevat kaiken uuden arvon lähteneen juuri heistä. Tämä selviää lukemalla heidän elämänkertojaan, GE:n Neutron-Jackin elämänkerta on tutustumisen arvoinen.

    Syy siihen, että oikeisto ei kiinnitä huomiota suuryritysten hierarkioihin, piilenee siinä, että itse markkinat toimivat hajautetusti. Hintamekanismi on todella monimutkainen järjestelmä, monimutkaisin mitä ihminen tällä planeetalla on koskaan luonut. Se ei toimi keskitetysti eikä kenenkään suunnitelman mukaan. Yksityinen omistusoikeus on myös hajautettu järjestelmä, toisin kuin julkinen, jota joku joutuu kuitenkin hallinnoimaan. Markkinatieto on myös hajautettua, kukaan ei tiedä täsmälleen samaa kuin naapuri tietää. Tähän isoon puutteeseen Neuvostoliittokin kaatui. Itse pitäisin yritysten suuruutta sinänsä irrelevanttina kysymyksenä, jos se johtaa etuihin tuotannossa, on koko tarkoituksenmukainen. Yleisellä tasolla liberaalit suosivat pienempiä yksiköitä sekä yrityssektorissa että valtionhallinnossa itsestäänselvien etujen vuoksi: niihin on paremmat vaikuttamisen mahdollisuudet yksilöillä, ne mukautuvat nopeammin ja ovat avoimempia. Yritysten muutosvalmius on suurempi kuin julkishallinnon. Sinänsä jos suuryritykset pyrkivät vaikuttamaan valtioon (luomalla monopoleja/kartelleja, hankkimalla kaupanesteitä, korruptoimalla virkamiehiä jne)hankkiakseen etua kolmansissa maissa, pitävät liberaalit sitä tietenkin tuomittavana toimintana, niin kuin pitäisivät samanlaista toimintaa kotimaassaan.

    Koska markkinat ovat täyttä anarkiaa, on jokaisen toimittava omantuntonsa mukaan. Jos ei toimi, ei kukaan muu tee sitä sinun puolestasi. Suuryritysten valvominen informoimalla ja tarpeen vaatiessa järjestämällä ostoboikotteja on parannus entiseen. Tällainen toiminta on saanut vasemmistossa pilkkanimen “konsumerismi”, joka on siis itsessään pahasta. Miksi kusta omaan nilkkaan, kun on kerran saatu yritykset näkemään yhteiskuntavastuunsa ja toimimaan ekologisesti. Eikö tämä saavutus ole ylpeydenaihe?

    Joudun kuitenkin sanomaan, että luen ensin tuoreen kirjasi, niin saan paremman kosketuspinnan, mitä tarkkaan ottaen kritisoit. Palaan asiaan kyllä myöhemmin.

    Kommenttisi, että vasemmisto ei oikein ymmärrä individualismin päälle, on täysin aliammuttu. Vasemmisto on tämän käsitteen kanssa täysin kädetön. Yleensä sen vastakohdaksi tarjotaan “sosiaalisuutta” tai samaistetaan se egoismiin, jonka vastine on “altruistinen”.

    Anti-autoritaarisen vasemmiston suunta tuntuu olevan kohti paikallisyhteisöjä, jotka osallistuvat vain osin markkinoiden toimintaan. Toivon, että ei mennä täysin takaisin omavaraistalouteen.

  8. Hyvää keskustelua, pojat, jatkakaa. En välittäisi niin terminologiaa spekuloida kuitenkaan, Tässä on selvästi klassiset liberaalit vs. demokraattinen vasemmisto -rintamalinjat, erilaisinen variaatioineen. Parempi selvittää vakamuksensa tarvittavan monisainaisesti kuin kuvitella löytävänsä jotain kielenhuollollisia ilmaisuhelmiä. Pahinta on yrittää kaapata valmiiksi myönteisesti latautuneet termit oman kannan monopoliksi.

    Joka tapauksessa poliittisesta “vapaudesta” puhuttaessa lähtökohdan pitää aina olla Isaiah Berlinin klassikkoessee https://www.wiso.uni-hamburg.de/fileadmin/wiso_vwl/johannes/Ankuendigungen/Berlin_twoconceptsofliberty.pdf

    • Kiitos mukavasta kommentista, Anssi. Berlinin klassikkoessee on toki tärkeä osa vapaus-keskustelua. Itse olen pitänyt sen jakoa positiiviseen ja negatiiviseen vapauteen hiukan kömpelönä ja harhaanjohtavana. Laitan tämän nyt vain ensikommenttina raitiovaunussa (ensi kertaa kirjoitan tänne kännykällä), etenkin tuohon negatiivisen ja positiivisen vapauden jaottelun ongelmallisuuteen palaan vielä mielelläni.

  9. asettaa poliittisen vallan alle on valtavirtaisen taloustieteen näkökulmasta täysin asia- ja ilmiökohtaista eikä riipu tällaisesta käsitepompottelusta.

    Esimerkiksi huonoa ihmisjohtamista yritysten sisällä tuskin kannattaa kieltää lailla. Kohtuuvapailla työmarkkinoilla työntekijät välttelevät tällaisiin yrityksiin ajautumista – ainakin jos kokonaiskysynnästä pidetään huolta. Toisaalta informaation asymmetrisyys voi hyvinkin oikeuttaa sääntelyn: viranomaisten kannattaa esimerkiksi valvoa, minkälaisia ainesosia yritykset lisäävät valmistamiinsa elintarvikkeisiin.

    Ulkoisvaikutukset, informaation asymmetria ja muut markkinavirheet, sekä erityisesti niiden mittaaminen, ovat taloustieteen ja empiirisen yhteiskuntatutkimuksen peruskauraa. Tällaiset hajanaisiin mielipiteisiin perustuvat – ”Itse olen sitä mieltä, että talouspäätökset koskevat usein suurta määrää ihmisiä, jotka eivät ole varsinaisten kauppasopimusten osapuolia” – ja ideologisesti latautuneet käsitemyrskyt eivät auta ketään. Ainoa lopputulos on keskustelun sekoittaminen.

    Lisäksi ärsyttää suunnattomasti, että kun ongelmana nähdään työntekijöiden neuvotteluvoiman puute, ratkaisu on nimenomaan yritysten säänteleminen ja talouden anti-liberalisointi oikeudenmukaisuuden varjolla. Jos tulkitsee taloustieteen tuloksia viimeisen 80 vuoden ajalta, tämä on vihoviimeinen ratkaisu. Ainoa liberaali vaihtoehto on pyrkiä lisäämään työntekijöiden neuvotteluvoimaa alemman korkotason tai suuremman julkisen alijäämän myötä, kunnes inflaatio lähtee nousemaan.

    Yleisesti en voi ymmärtää, miksi halutaan puuttua neuvostohengessä, epäliberaalisti yritysten toimintaan sen sijaan, että tuettaisiin ihmisiä suorilla tuilla tai perustulolla ja pyrittäisiin eliminoimaan suurimpia ulkoisvaikutuksia tai liiallista monopolivoimaa.

    Summa summarum: annetaan ihmisten ja yritysten toimia vapaasti, mutta annetaan julkiselle vallalle eväät puuttua – tutkimuksen perusteella! – kartelleihin ja ulkoisvaikutuksiin sekä ylläpitää kokonaiskysyntää. Demokratian pääasiallinen tehtävä pitäisi olla päättää oikeudenmukaisesta tulonjaosta.

  10. Jaha, kommentin alku lähti kävelemään:

    Mihin tällaista käsitteellistä pompottelua lopulta tarvitaan? Tottakai yritykset ovat hierarkisia yhteisöjä. Se missä määrin yritysten sisäistä toimintaa kannattaa säännellä ja asettaa poliittisen vallan alle on valtavirtaisen taloustieteenkin näkökulmasta täysin asia- ja ilmiökohtaista eikä riipu tällaisesta käsitepompottelusta.

  11. Tunnen erään vasemmistolaisen kaverin, joka on vasemmistolaisuudessaan niin old school, ettei suostu näkemään mitään eroa sosiaalisen liberalismin (vähemmistöjen oikeudet, jne.) ja oikeistolaisen talousliberalismin (verot pois, jne.) välillä. Hänelle ne ovat yhtä ja samaa “aatehistoriallista kaarta”. Kaikki liberalismi on hänelle toisin sanoen oikeistolaisuutta vasemmistoliberalismin ollessa oksymorooni, itsensä kumoava käsite. Hänen käsityksensä mukaan tämä on vain johdonmukaista, eikä hän suostu näkemään sitä käsitteellistä sekasotkua, joka siitä tosiasiassa seuraa.

    Kaiken liberalismin näkeminen yhtenä katkeamattomana, Adam Smithistä lähtevänä jatkumona on sitä, että todellisuus esitetään ajatuksen tasolla paljon pelkistetympänä ja yhtenäisempänä kuin se onkaan. Tästä synteesiharhasta on olevinaan seurauksena suurta selkeyttä ja ajattelun kirkkautta, vaikka tosiasiassa se johtaa niin laajamittaiseen asian vierestä puhumiseen, että kaikki keskustelu käytännössä halvaantuu lähtökuoppiinsa. Emme voi keskustella liberalismista, tai ylipäätään mistään, koska käsitteellisen erottelukyvyn puuttuessa ei ole muuta kuin mustaa ja valkoista, jotka vaihtavat vielä jatkuvasti paikkoja, eli valkoinen on välillä mustaa ja musta valkoista.

    Joskus mietin, onko tämä epätodellisten synteesien luominen pohjimmiltaan suojautumiskeino todellisuuden monimutkaisuutta vastaan, vai onko se taktinen liike keskustelun estämiseksi tai sen manipuloimiseksi ja ohjaamiseksi omalle agendalle suotuisaan suuntaan.

  12. Pingback: Voiko sosialisti olla liberaali? - Politiikasta

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s