Siniristi-jihadismi? Maskulinistinen nationalismi koulujen itsenäisyysjuhlissa

This short text comments on symbols of Finnish independence. Using insights of feminist scholarship, I analyze masculinist nationalism in what I call “Jihadism of the Blue Cross”. The reference is to the cross in the Finnish flag and I also analyze a patriotic song that evokes violent memories.

Even if with the “jihadism” reference I play with an analogy between masculinist nationalism south of the Mediterranean and Finland, I emphasize that there are also peaceful interepretations of the term.

Sain eilen kunnian olla helsinkiläisen Antikvariaatti Sofian avajaisissa juhlapuhujana. Itsenäisyyshenkisesti käsittelin siniristilipusta laulamisen jihadistista ulottuvuutta, ryssiä-verbiä, ehdotustani kyrillisten aakkosten opettamista suomalaisissa kouluissa ja Haaksirikkoiset-patsaan maskulinistista nationalismia.

Keskustelusta tuli vilkasta, joten päätin naputella ajatuksiani tähän. Nämä alustavat merkinnät ovat kenties hiukan yksinkertaistavia ja tarkoitettu ensisijaisesti siihen, että saisin niistä palautetta ja voisin oppia pohtimaan niitä paremmin myös muista näkökulmista. Keskityn tässä kirjoituksessa kysymykseen Siniristilippumme-laulusta (tunnetaan myös nimellä Lippulaulu).

Robert Stigellin veistämää vuonna 1898 Tähtitorninmäelle pystytettyä patsasta Haaksirikkoiset tarkastelin esimerkkinä maskulinistisesta nationalismista. Isä huutaa apua lännestä, nainen ja lapsi jalkojen juuressa. Olen yrittänyt etsiä, olisiko patsaan viestistä aiemmin tehty feministisiä tulkintoja, mutta ainakaan vielä silmiini ei niitä ole osunut. Palaan niihin vielä toisessa yhteydessä.

Symbolisesti haaksirikkoutuneen isän voi tulkita osaksi sitä isien joukkoa, josta tälläkin viikolla koululaiset on laitettu laulamaan monissa itsenäisyysjuhlissa. Siniristilippumme-laulun väkevässä sanomassa lipun arvojen puolesta kuoleminen on korotettu korkeimmaksi haluksi.

Vapaus laulaa on tärkeä arvo. Sotaveteraanien veriuhrin muistelemiselle on monta hyvää tapaa ja paikkaa. Kun lapsia laulatetaan julkisissa kouluissa, on syytä kiinnittää erityishuomiota laulujen kasvatukselliseen sanomaan.

Kerrataan siis vielä toisen säkeen sanomaa. Siinä isien veristä polkua lähdetään käymään ”ilomiellä”:

Isät, veljet verellään vihki
sinut viiriksi vapaan maan.

Ilomiellä sun jäljessäs’ käymme
teit’ isäin astumaan.

Sodan kärsimyksiä on tärkeä muistella. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisi hyvä asia kasvattaa lapset suhtautumaan sotaan ihannoiden. Veteraaneja kohtaan on kaunista ilmaista kunnioitusta. Onko sen tapahduttava niin, että lapset laulavat astuvansa sotaan ilomielin?

Kun näemme Välimeren rantamailta kuvia uskonnollisten symbolien edessä väkivallan nimeen vannovista lapsista, saatamme pitää sitä muukalaisten kulttuuriin kuuluvana aivopesuna.

Kun Suomessa lapset laulavat halustaan elää ja kuolla kansakunnan ja kristinuskon pyhimmän symbolin puolesta, se nyt vaan on tapana.

Miten sitten voisimme kutsua lasten laulua siitä, että ilomielellä veripuuhiin käyminen kansan ja uskonnon pyhintä symbolia seuraten on heidän korkein halunsa?

Samankaltaisiakin asioita on usein järkevää kutsua eri nimillä eri tilanteissa. Silti vertailu kaukaisiin tilanteisiin voi auttaa meitä näkemään myös lähelle.

Jihadismi on kiistelty, moniselitteinen ja usein väärinymmärretty termi. Eräänlaista kamppailua tarkoittavan jihadin voi ymmärtää myös rauhanomaisesti. Monille muslimeille siinä on uskoakseni kyse sisäisestä kilvoittelusta uskonasioissa.

Useissa tulkinnoissa jihadismia määrittää kuitenkin pyhillä arvoilla perusteltu väkivaltaisuus. Sen kannattajiin kytketään usein myös patriarkaatin arvoja pönkittävä maskuliinisuus.

Siniristilippumme-laulu kytkee maskuliinisuutta, pyhiä arvoja ja väkivaltaa toisiinsa tavoilla, jotka muistuttavat jihadismia. Suomen itsenäisyysjuhlissa lapsilla ei tietenkään ole konetuliaseita sylissä kuten joissakin meille välittyvissä kuvissa sotatilanteessa olevien maiden katumarsseilta. Muitakin eroja toki löytyy. Samankaltaisuuksia ei silti ole syytä kiertää kuvittelemalla meidän väkivaltatarustomme liioitellun erityislaatuiseksi.

Voiko Siniristilippumme-laulusta löytää myös sellaista isänmaallisuutta, joka perustelee sen laulattamista koulujen itsenäisyysjuhlissa? Itse suhtaudun tähän hiukan epäillen, mutta yritän kuulostella asiaa.

Vai onko kasvatuksellisten perusteiden pohtiminen ylipäänsä turhanpäiväistä, jos kyse nyt vain on tavasta, josta halutaan itsepäisesti pitää kiinni? Kun itsenäisyys muuttuu itsepäisyydeksi, on hankalaa käydä järkevää keskustelua perinteiden merkityksestä.

Teivo Teivainen
Twitter: @TeivoTeivainen

Advertisements

24 thoughts on “Siniristi-jihadismi? Maskulinistinen nationalismi koulujen itsenäisyysjuhlissa

  1. Johan totakin laulua on vuosikymmenet laulettu kouluissa itsenäisyyspäivänä ja itseltäni on ainakin mennyt täysin ohi se että meistä olisi tullut jotain sotahulluja jotka vannovat vihaavansa kaikkia muita. Vertaat tätä nyt siis ihan tosissasi Jihadismiin? Siis tuohon islaminuskon suuntaukseen missä julistetaan vihaa muita uskontokuntia vastaan. Herää nyt!

    • Hei Niko, Kiitos kommentista. En toki väitä, että militarististen laulujen laulaminen tekisi väistämättä sotahulluksi. Ei rukoileminenkaan väistämättä johda jumaluskoon eikä kaikista pioneereista tullut taistolaisia.
      Lauluilla, sanoilla ja muilla kulttuuria uusintavilla tai muokkaavilla asioilla on oma merkityksensä, jota ei ole syytä liioitella tai vähätellä. Oliko sinun mielestäsi Siniristilippulaulun laulamisella mitään merkitystä, siis positiivista tai negatiivista?

      Jihadismi-rinnastuksen arvioinnissa yksi ulottuvuus on se, että jihadismilla on monia muotoja ja siitä on myös rauhanomaisia tulkintoja. Mielestäni onkin kiinnostavaa pohtia, missä määrin siniristi-jihadismistakin voisi samaan tapaan löytää rauhanomaisuutta. Vertaus ei tietenkään ole täydellinen vaan tarkoitettu ajattelun apuvälineeksi.

  2. Tuntuipa hyvältä lukea!! Itse näen äitinä ja kasvattajana tuon laulun todella ongelmalliseksi enkä pidä siitä, että sitä laulatetaan ja opetetaan ulkoa lapsilleni kouluissa, joiden piti olla neutraaleja paikkoja. En myöskään ymmärrä, mitä tekemistä sotien muistelulla on itsenäisyyden kanssa. Sehän saavutettiin rauhanomaisesti. Olen puhunut ajatuksistani monille, mutta en ole tavannut ketään, joka pitäisi nykymuotoisia itsenäisyyspäiväjuhlia ja tätä nimenomaista laulua mitenkään arveluttavana, vaikka sen paatoksellisuudelle saatetaankin naureskella. Miksi suomalainen nationalistinen hehkutus ja väkivallan ihannointi olisi jotenkin hyväksyttävämpää kuin muiden kansojen? Jos Venäjällä muisteltaisiin yhtä innokkaasti suurta isänmaallista sotaa ja toisteltaisiin kuinka hienoa oli kun jalot venäläissoturit torjuivat suomalaivainolaisen, joka uhkasi kaikkea hyvää, ja kuinka tämä uhri pitää tarvittaessa olla valmis uusimaan -en usko että me tuntisimme oloamme kovin turvalliseksi ja että esim. suomalaiset maahanmuuttajat Venäjän kouluissa voisivat tuntea olonsa kotoisaksi. Koen syyllisyyttä siitä, että en avoimesti vastusta Lippulaulua ja nationalististen elokuvien näyttämistä lasteni kouluissa.

    • Hei Kaisa,

      Uutena blogaajana en ole vielä varma, onko tässä yhteydessä sopivaa puhutella vain etunimellä, mutta toivottavasti se sopii (Nikon viestissä ei ollut sukunimeä, niin kysymys ei tullut mieleen). Sinulla on paljon arvokkaita huomioita, kiitos äidin ja kasvattajan näkökulman tuomisesta tähän.

      Aloin miettiä esimerkiksi sitä, miten militarististen laulujen ”paatoksellisuudelle” saatetaankin naureskella, mutta niitä lauletaan silti. Hieman samaan tapaan tähän aikaan vuodesta suhtaudutaan joskus vaikkapa Tiernapoikien mahdolliseen rasistiseen ulottuvuuteen. Tai vaikkapa ryssiä-verbin käyttöön. Tämä liittyy ehkä myös Jyrkin kysymykseen (alla) siitä, mahdanko olla ”vähän tosikko”.

      Sinulla on erinomainen kysymys siitä, miksi oma nationalistinen hehkutus on muiden vastaavaa hehkutusta hyväksyttävämpää. Ideologioiden ja perinteiden suhteessa usein käy niin, että muiden nationalismissa ideologisuus tunnistetaan helpommin, kun taas oman nationalismin vaikkapa militaristis-ideologinen ulottuvuus on perinteen toistamisen kauttaa muuttunut huomaamattomammaksi, luonnollisemman oloiseksi.

      • Jäin miettimään, mistä syntyy tarve vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen laulaa noin kummallista laulua. Tulin siihen tulokseen, että talvi- ja jatkosodan aikaiset viholliskuvat ovat hyödyllisiä, niiden avulla saadaan kansa vieläkin yhdistymään ja “uhraamaan” “yhteisen vihollisen” edessä. Enää ei tarvita veriuhreja, ainakaan kirjaimellisesti, mutta työpaikkoja, terveydenhoitoa, omien vanhempien säällistä vanhainkotihoitoa, lasten laadukasta hoito- ja kouluympäristöä ja muita asioita joudumme jatkuvasti uhraamaan “yhteisen hyvän” nimissä. Että silloin vihollinen oli paha Stalin, joka syyttä suotta tahtoi vallata viattoman Suomen, nyt vihollinen on kilpailukyvyn menetys tai luottoluokituksen lasku ja tarvitaan taas kansan yhteistä rintamaa, jonka avulla saada taas uusi “torjuntavoitto”. Eihän kukaan jaksa vuodesta toiseen kärsiä ja kärvistellä lainojensa ja huonojen työolosuhteiden kanssa ellei ole jotakin syytä siihen. Talvisodan hengessä taistelemme taas armaan isänmaan vainolaisista vapaaksi, uhreja kaihtamatta. Onko tämä kaivattua yhteisöllisyyttä? Sillä tuskin on merkitystä, että tässä retoriikassa on yhtä vähän järjellisiä perusteluja kuin Lippulaulussa, kun molemmat kuitenkin kuulostavat niin komeilta!
        Minusta siniristi-jihadismi kuulostaa hyvin järkeenkäyvältä. En vain osaa pohtia, miten suomalaista sotaretoriikkaa saataisiin käännettyä pelkästään symboliseksi (täysin mahdollistahan sen periaatteessa pitäisi olla, viliseehän kristinuskokin varsin militanttia kieltä, jota Luojan kiitos ei ole juuri keksitty pitää kirjaimellisena, ja kenties juuri pasifistisimmat kristinuskon suunnat viljelevät tuota kieltä estoitta), koska en usko olevan olemassa mitään Suomen kansaa, pelkkiä ihmisiä tietyllä alueella. Kieli ei riitä luomaan kansaa ja kulttuuritkin vaihtelevat ihmisryhmittäin.

      • Erittäin hyviä huomioita. Jäin miettimään, miksi voisi olla niin, että juuri “pasifistisimmat kristinuskon suunnat” viljelelisivät militanttia kieltä.

    • “Jos Venäjällä muisteltaisiin yhtä innokkaasti suurta isänmaallista sotaa ja toisteltaisiin kuinka hienoa oli kun jalot venäläissoturit torjuivat suomalaivainolaisen” Voi Kaisa, niin siellä juuri tehdään ja meidän paatoksesta ei voi puhua samana päivänä. Tutustu maailmaan, sisko.

    • Hei, Kaisa! “Sotien muistelulla ei ole mitään tekemistä itsenäisyyden kanssa” Onhan totta ettei itsenäisyysjulistus vaatinut veriuhria, mutta kyllähän itsenäisyyttä ollaan jouduttu puolustamaan aseinkin. Onko siis mielestäsi merkityksetöntä opettaa tuleville polville kansakuntamme sotahistoriaa? Historiassa on paljon asioita, mistä pitää enemmänkin ottaa opiksi ja pyrkiä välttämään tulevaisuudessa. Pitäisikö meidän unohtaa kaikki epämiellyttävä menneisyydestä?

  3. Etkös, Teivo, ole vähän tosikko? Unohdat historiallisen taustan. Kyllä suomalaisilla on ollut aikanaan syytäkin lietsoa yhteishenkeä; ei sitä pidä unohtaa. Eikä muinaisia lauluja pidä ottaa ohjeiksi tulevaisuuden toimintamallille. Keskeinen sanoma on yksimielisyyden voima ulkoisen uhan edessä.

    • Hei Jyrki,

      Omaa tosikkouttaan olisi turhan tosikkomaista yrittää kieltää. Yhteiskuntatieteilijänä yritän toki perustaa keskustelunavauksenikin tosiasioihin ja totuudenmukaiseen tulkintaan historiasta, eli siinä mielessä olet varmasti oikeassa.

      Laulujen historiallinen tausta on tietenkin tärkeä ottaa huomioon ja esimerkiksi Facebook-sivullani siitä on syntynyt keskustelua (tästä saattaa aueta linkki sinne: http://www.facebook.com/?ref=logo#!/teivo). Muistuttaisin samalla, että kirjoitukseni ajallisena kohteena oli ensisijaisesti se, miten niitä lauletaan näinä aikoina. On toki tärkeää yrittää ymmärtää sitä, miten ja miksi laulut syntyivät melkein sata vuotta sitten. Syntyhistorian ymmärtäminen ei kuitenkaan merkitse, etteikö kysymystä siitä, lauletaanko niitä tänään, voisi käsitellä myös nykyarvojen valossa.

      Jos olet sitä mieltä, ettei muinaisia lauluja pidä ottaa ohjeiksi tulevaisuudelle, onko lapsia sitten järkevää laittaa esittämään niitä ikäänkuin ne olisivat tulevaisuuden toimintaohjeita?

  4. Hyvä ja tärkeä kirjoitus. Itsenäisyyspäivän vieton pyöriminen sodan ympärillä on hämmentävää. Tiettyä sodan ihannointia tässä on havaittavissa, koska on lukkiuduttu tiettyihin vuosiin 1939-1945. Mieluiten muistellaan tietysti talvisotaa, kun taas vaikkapa vuoden 1918 sisällisodasta ei puhuta juuri mitään. Sotien kärsimyksiä olisi tärkeä muistella, varsinkin kun veteraanit vähenevät ja itsenäisyyspäivän puheenvuorot siirtyvät yhä enemmän veteraanien lasten sukupolven edustajille, jotka saattavat olla isiään sotaa ihannoivampia . Mitä uusia perinteitä voitaisiin luoda? Mitä uusia lauluja, tai ehkä jotain unohduksiin jääneitä, voisi ottaa itsenäisyyspäivän ohjelmistoon?

    • Erinomaisia kysymyksiä uusien lauluperinteiden luomisen tärkeydestä. Olisiko kenelläkään ehdotuksia tähän? Kollaa Kestää -yhtyeen “Jäähyväiset aseille” on tietenkin yksi klassikko, mutta olisiko vielä joitain nimenomaan sotien kärsimyksen muistelemiseen keskittyviä itsenäisyyden juhlistamiseen sopivia lauluja?

  5. Ehdotan että vaihdetaan laulu tai ainakin muutetaan sanat. Enpä enää muista kuulleeni pitkään aikaan tuota laulua enkä välitä kuullakaan!

  6. Ei kulttuurisia tekstejä voi lukea ilman kontekstia, kuten tässä tehdään.
    Jos näin tekisi, olisi esimerkiksi hevimusiikki täysin järjetöntä: Lauluja saatanasta ja tappamisesta, hirveää.
    Olennaista on konteksti ja lukutapa. Sotalauluun suhtaudutaan täysin eri tavoilla maissa, joissa teurastetaan sisällissodassa ihmisiä päivittäin ja maassa, jossa ne ovat historiallista kerroksellisuutta, jota luetaan historian ja muuttuneiden asenteiden läpi, kuka ironisesti, kuka nostalgisesti, kuka vain samanlaisena symbolina kuin siniristilippua esineenä, ilman valtavia konnotaatioita kristillisyydestä ja ties mistä.
    Merkitys syntyy kontekstissa, aina. Luulisi, että valtsikassa yhä opetettaisiin edes tämä.

  7. Hei Jussi, Kiitos kommentista. Varmastikin kontekstia olisi parempi ottaa syvällisemmin huomioon kuin tällaisessa lyhyessä tekstissä on mahdollista. Meillä valtsikassa opetetaan tietääkseni aika laajasti erilaisia tapoja tulkita konteksteja. Valitettavasti peruskoulujen lapset eivät kuitenkaan ole opiskelleet valtsikassa tai muuallakaan, missä noita tulkintataitoja on riittävästi opetettu. Se, että moni meistä muista osaa lukea satanistiheviä tai siniristijihadistiseksi kutsumiani itsenäisyyslauluja ironisesti, ei ole mielestäni riittävä perustelu sille, että niitä olisi syytä laulattaa lapsilla julkisissa kouluissa. Onko sinusta?

  8. Eikös tämä homma nyt ole aika selvä. Suomessa on asevelvollisuus, joten ihmisiä on syytäkin ruoskia sinne veriselle tielle. Kun vähän miettii niin kyllähän tässä yhteiskunnassa melkoinen konsensus tällaisista asioista on. Siitä ei myöskään helpolla päästetä irti.

  9. Siniristilippu-laulun kohdalla en näe sitä missään mielessä kristinuskon puolustamisena. Päinvastoin. Se nostaa valtion palvonnan kohteeksi alistaen uskon palvelemaan tätä tarkoitusta. Kun tietää V.A. Koskenniemen natsisympatiat, tämä ei ole mikään ihme. Se on täynnä natsien blod und todt -mystiikkaa. Kaikkea sitä, mitä Dietrich Boenhoeffer ja muut ns. Tunnustuskirkon jäsenet Saksassa vastustivat – ja maksoivat siitä hengellään.
    Kirjan “Suomen pyhä sota – papit jatkosodan julistajina” osoittaa, että valitettavasti suomalainen papisto nieli tuon isänmaallisuuden koukkuineen, siimoineen ja kohoineen. Siksi isänmaallisuus ja kristillisyys on niin usein sekoitettu keskenään.

    • Hei Martti, Kiitos asiantuntevasta kommentistasi. Kyllä varmastikin olet oikeassa siinä, että nimenomaan valtion patrioottinen puolustaminen on tässä laulussa ja sen tarkoituksessa ensisijaista. Uskontojen valjastamista patrioottisiin päämääriin tapahtuu toki muuallakin, myös Islamin kohdalla, eli siinä mielessä tuo huomio ei ehkä kuitenkaan romuta jihadismi-termillä esittämääni analogiaa. Joskus syiden ja seurausten suhteita on hankalaa eritellä, kun isänmaallisuus ja uskonto kietoutuvat niin monin tavoin toisiinsa.

  10. Uskonnon valjastaminen patrioottisiin tavoitteisiin on ymmärrettävää sodassa. Sota on useimmille yksilöille hyvin traumaattinen kokemus. Sodassa tapahtuville brutaaleille tapahtumille ja teoille normaali ihminen usein tarvitsee korkeammalta tulevan oikeutuksen, koska vastuu näistä teoista kävisi muuten liian raskaaksi kantaa.

    Itse aiheena olevan laulun sanoitusten asema nykyajassa on tietysti kyseenalainen. Ne ovat on kuitenkin osa meidän kulttuuriperintöämme ja ehkä sen tehtävä, kuten monilla muillakin tarinoilla on viedä mukanaan viestiä sukupolvelta toiselle. Sotaa ei varmastikaan tarvitse ihannoida, mutta oman kansamme arvojen puolustaminen ja niiden säilyttäminen tuleville sukupolville on erittäin ajankohtaista tässäkin päivässä.

    Kiinnitin kuitenkin huomiota esittämääsi tulkinta vaihtoehtoon Jihadismista. Yrityksistä huolimatta minun on ollut vaikea löytää sille rauhanomaista tulkintaa. Toki joitakin länsimaisia yrityksiä on tullut vastaan. En vain tule vakuuttuneeksi näistä ko. uskonnon ulkopuolisista yrityksistä. Sen sijaan tämän uskonnon sisältä vastaan tulleet tulkinnat ovat olleet hyvin kirjaimellisia ja sotaisia.

  11. Hei Teemu, Kiitos kommenteista. En ole Islamin tutkija eikä minulla ole mitään väitteitä siitä, mikä jihadin tai siitå johdetun ismin aidoin merkitys siinä uskonnossa voisi olla. Sotaisia tulkintoja näkee toki enemmän, mutta itselleni on tullut vastaan myös rauhanomaisempia tulkintoja. Tässä esimerkiksi Islamic Supreme Council of American näkemys jihadista: http://islamicsupremecouncil.org/understanding-islam/legal-rulings/5-jihad-a-misunderstood-concept-from-islam.html?start=9.

    Samalla tulee tämän esimerkin myötä mieleen, että Islamia ja länsimaalaisuutta ei ole ehkä syytä asettaa aivan niin kategorisesti vastakkain kuin kommentistasi on luettavissa. Islamia voinee esimerkiksi pitää osana eurooppalaisuutta.

  12. Suomalaiset kenttäpapit tekivät samaa työtä kuin Neuvostoliiton komissaarit ja politrukit rintamilla. Eli kiihottivat sotilaita taistelemaan isänmaan puolesta. Veriset laulut vuorottelivat virsien kanssa. Jostain syystä aivan viimeaikoina erityisesti tiedotusvälineemme ovat huomioimassa lähestyvän sodan vaaran. Ateenalaisten laulun: “nuorukaisille kuolla kuuluu” on kuulunut vähemmän vaikka tällainen säe vastaa jihadistien näkemystä taistelujensa oikeutuksesta

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s