In this text, Cyrillic Glimpses of the Future, I present my proposal to have cyrillic alphabet as part of the curriculum of Finnish schools. I have made this proposal a couple of times before, for example during my World Political City Walk in August 2012.

The text appeared in Idäntutkimus 2/2012. It also includes reflections on what Russian capitalism might teach us about the future of global capitalism.

Kyrillisiä välähdyksiä tulevaisuudesta

Teivo Teivainen (ilmestynyt lehdessä Idäntutkimus 3/2012)

Kun sain viime vuonna kutsun Dmitri Medvedevin koolle kutsumaan Global Policy Forumiin, mietin hetken, onko kutsua syytä ottaa vastaan. Olisiko kyse vain samanmielisten seuraleikistä, jolla pönkitetään itselleni vieraita pyrkimyksiä?

Aiempien vuosien osallistujalistojen selaaminen kuitenkin vakuutti minut matkan mielekkyydestä. Katu-uskottavuutta kohottivat ministerien ja johtajien seasta bongaamani pari kriittistä yhteiskuntatieteilijää. Lisäksi kauniissa Jaroslavlissa järjestettävän foorumin julkituodut päämäärät demokratiasta ja vapaudesta kuulostivat toki hienoilta.

Medvedevin takaama kutsuviisumi irtosi vaivattomasti Venäjän lähetystöstä Nicaraguassa, jossa olin juuri ennen foorumia kenttätöissä. Presidentti Ortegan vaalivideoiden pauhatessa venäläisten lähettämissä busseissa kuulostelin kanssamatkustajien vaikutelmia kaukaisesta lahjoittajamaasta. Erityisesti Ortegan kannattajille bussit olivat osoitus Moskovan reiluudesta. Eihän Nicaraguan ollut tarvinnut niiden eteen kuin tunnustaa Abhasian ja Etelä-Ossetian itsenäisyys, kun taas Länsi-Euroopan kehitysyhteistyö oli sidottu kiusallisiin demokratiaehtoihin.

Bussikeskusteluissa Venäjä vertautui luontevasti ja edukseen muihin pohjoisen rikkaisiin maihin. Muistelin samalla, kuinka 1990-luvun alussa tapaamani venäläistutkijat olivat verranneet maansa siirtymävaihetta Latinalaiseen Amerikkaan. Viime vuosina kohtaamissani kapitalismikeskusteluissa minua oli usein vaivannut se, kuinka venäläisyys yhdistyy niissä helposti jälkeenjääneisyyteen. Tietenkin kyse saattoi olla myös idäntutkimuksen puutteellisesta tuntemuksestani, jota voisin kutsun hyväksymällä hiukan paikkailla.

Matkalla Nicaraguasta Suomen kautta Venäjälle pähkäilin suomalaista Venäjän tutkimusta. Vaikka meillä Latinalaisen Amerikan tutkimuksen piirissä touhunneilla on ollut omia kuppikuntiamme, Venäjän tutkimuksen jäsentenväliset olivat aina vaikuttaneet astetta intohimoisemmilta. Jaroslavliin saavuttuani kuulin olevani ainoa suomalainen kutsuvieras, joten kotimaisiin kiistoihin tutustuminen saisi jäädä myöhempään.

Foorumissa pyrin ymmärtämään erityisesti Venäjän suhdetta globaaliin kapitalismiin. Useimpien keskustelukumppanieni mielestä venäläinen kapitalismi oli oligarkkisen luonteensa tai jonkin muun erityispiirteensä vuoksi merkittävästi ”normaalista” kapitalismista poikkeava olento. Medvedevin itsensä tai hänen lähipiirinsä puheet korostivat toki Venäjän dynaamisuutta ja vähintäänkin orastavaa oikeusvaltiota. Omistusjärjestelyjen piilottaminen, oikeusvaltion puute sekä yritysryppäiden väliset ja sisäiset diilailut vilahtelivat erityisesti virallisen ohjelman ulkopuolella käydyissä keskusteluissa.

Venäjän erityispiirteiden korostamisella on syvät juuret. Minulle puhe venäläisen ja muun kapitalismin välisestä syvästä kuilusta on silti usein kuulostanut yksinkertaistavalta. Tämä ei johdu siitä, että luulisin tuntevani venäläistä sielua tai rahamaailmaa erityisen syvällisesti. Sen sijaan ihmettelin, kuinka Jaroslavlissakin moni sekä venäläinen että ulkomainen asiantuntija korosti Venäjän poikkeavuutta jostain sellaisesta länsimaisesta kapitalismista, jota mielestäni ei ollut olemassakaan.

Jos venäläiset firmat kähmivät voittoja salaisilla sopimuksilla, muuallako sitten kauppa käy sievästi kysynnän ja tarjonnan määrittämän näkymättömän käden ohjauksessa? Eikö OECD:kin nykyisin arvioi, että maailmankaupasta yli puolet on konsernien sisäistä kauppaa? Siis sitä, että kapitalisti aika usein ostaa itseltään ja myy itselleen hinnoilla, joiden asettamisessa verosuunnittelukonsultit korvaavat markkinasignaalit. Reaalikapitalistista suunnitelmataloutta, jossa siirtohinnoista, hallintarekistereistä ja verokeitaiden pöytälaatikkopapereista sovitaan firman pääkonttorissa.

Voisiko Venäjässä nähdä välähdyksiä tulevaisuuden reaalikapitalismista eikä vain jäänteitä menneisyyden reaalisosialismista? Nykyisin on aika luontevaa ajatella, että Neuvostoliittoa tulee arvioida reaalisosialististen käytäntöjen eikä sosialismin käsikirjojen opinkappaleiden valossa. Yllättävän vaikeaa sen sijaan tuntuu olevan soveltaa samaa periaatetta kapitalismin tutkimukseen.

Vertailuissa mielikuviimme yksittäisistä länsimaista venäläinen nykykapitalismi näyttäytyy usein epäpuhtaana tai kehittymättömänä toisena. Jos kapitalismia tarkastellaan maailmanlaajuisena todellisuutena, Venäjä sen sijaan saattaa tarjota huomattavasti paremman rinnastuksen. Kummankin tutkimisessa on syytä välttää epärealistisia oletuksia vapaasta markkinataloudesta.

Tuntui kuin venäläistä kapitalismia pidettäisiin kapitalistista normeista poikkeavana sen vuoksi, että Venäjällä raha ja valta kytkeytyivät niin monin tavoin toisiinsa. Itse olin ajatellut, että juuri siitä kapitalismissa on kyse hiukan yleisemminkin.

Pää täynnä kysymyksiä palasin Jaroslavlista Moskovaan, jossa vietin muutaman päivän jututtamalla tutkijoita ja hyvinkin erilaisia ideologioita edustavien ryhmien väkeä. Lopullista vastausta Venäjän erityispiirteiden merkitykseen kapitalismin teorioille en valitettavasti saanut parsittua kokoon. Sen sijaan yritin miettiä, mistä keskusteluissa usein vilahtavat käsitykset venäläisten toiseudesta kumpuavat. Vakuutuin aiempaa enemmän parin vuoden ajan kypsyttämästäni ajatuksesta siitä, että suomalaisten koulujen opetusohjelmaan tulisi lisätä vaatimus kyrillisten aakkosten opettelusta.

Missä määrin Suomessa ja muuallakin oletukset venäläisyyden vieraudesta perustuvat kyrillisten aakkosten pönkittämään mielikuvaan käsittämättömyydestä? Voisiko venäläinen kapitalismin outous edes hiukan hälventyä, jos hintalapussa lukeva джинсы tai бизнез ланч ei pönkittäisi vaikutelmaa totaalisen toisesta kulttuurista?

Naapurin aakkosten opettamista nimenomaan Suomessa puoltaa idänsuhteiden lisäksi maassa asuvien venäjänkielisten kasvava määrä. Kyse ei olisi ensisijaisesti syvempien kieliopintojen ensiaskeleesta vaan kansalaistaitojen kehittämisestä. Se ei vaatisi montaakaan tuntia koko koulu-uran lukujärjestyksestä. Kyrillisten aakkosten osaaminen ei itsessään toisi ratkaisua sen enempää kiistoihin lasten huoltajuudesta kuin teorioihin kapitalismin tulevaisuudesta. Molempien suhteen siitä voisi kuitenkin olla pienen vaivan arvoista hyötyä.